Sumussa Saaristomerellä

Pitkän talven jälkeen pääsee toteuttamaan niitä suunnitelmia, joita on pakkasten paukkuessa karttojen äärellä suunnitellut. Tämä retki oman melontaseuran porukan kanssa on aina yksi kesän kohokohdista. Olimme Juhon kanssa suunnitelleet retken ja valmistellut ryhmän kevään aikana tätä varten. Tällä kertaa tuli runsaasti uutta kokemusta kaikille, myös meille oppaille. Viime vuonna olimme reissussa kolme päivää ja toiveena oli saada hieman pitemmäksi tämä reissu joten lähdimme liikkeelle torstaina.

Maksimi kuormalla lähdettiin, enempää ei sovi eikä painoakaan saa olla enempää.

Tehtiin treffit Turkuun, josta sitten jatkoimme peräkanaa Paraisille pitsalle. Olimme tuon lättypaikan jo aiemmin katsastaneet Juhon kanssa, joten sikaa säkissä ei oltu tarjoamassa. Täällä lautanen löytyy pitsan reunojen alta, syötävää riittää näissä pitsoissa kyllä. Vatsat täynnä suuntasimme Paraisten Portille. Matka sinne on todella idyllinen pikkutie läpi saaristolaisen maalaismaiseman.Kajakkien pakkaus tapahtui kyllä aika rivakasti. Ilmeisesti kaikilla oli niin kova into päästä matkaan, että ei ollut aikaa haaveiluun. Rannassa vielä ensimmäisen etapin info ja varmistus, että kaikki on niin kuin suunniteltu ja sitten vaan vetoja.

Lähtövalmistelut Paraisten Portilla

Sääennusteet oli luvanneet aikalailla rivakkaa tuulta, jopa niin että oltiin jo siirtymässä varasuunnitelmiin. Pitäydyimme kuitenkin tässä alkuperäisessä ja kääntyisimme sitten takaisin jos oikeasti keli olisi isommalla selällä paha. Ensimmäisen kilometrin jälkeen alkoi sataa oikein kunnolla, pieni kesäkuuro ilman ukkosta.

Sataa ylhäältä ja alhaalta

Kun sitten maisema avautui ei ollut kovaa aallokkoa näkyvissä, eikä se tuulikaan nyt ollut lähelläkään niitä lukemia mitä oli ennustettu. Eka selkä ylitettiin ongelmitta eikä kukaan alkanut edes sooloilemaan vaan tiukasti pysyi ryhmä kasassa. Poikettiin katsomassa Höglandin retkisatama rantautumatta – tänne tullaan viimeiseksi yöksi. Matkaa päätettiin jatkaa kohti Sandön saarta. Olen siellä itse ollut maatauolla monta kertaa, mutta en koskaan yötä. Nyt sekin haave sitten toteutuu. Saaren erikoisuus on pitkä hiekkasärkkä joka ulottuu pitkälle, varsinkin nyt kun vesi oli matalalla.

Sandön itäinen kärki ulottuu pitkälle.

Rannat on hiekkaisia ja metsänpohja ikäänkuin kutsuu pystyttämään teltan. Niin mukavaa ja pehmeää että. Retkisaarella löytyy myös nuotiopaikka ja puucee. Kaiken kruunuksi saimme vielä upean auringonlaskun. Aamu aukenikin sitten sumuisena eikä se sumu siitä hälvennyt minnekään. Kerrankin tehtiin aamupala ihan sumussa !! Kun sitten päätimme kuitenkin lähteä jatkamaan matkaa tuli seuraava isku. Juho oli sairastunut eikä pääsisi matkaan. Nyt vaihtoehtoina oli joko jäädään saareen tai sitten minä jatkan porukan kanssa eteenpäin. Pienen palaverin jälkeen päätimme, että lähden porukan kanssa eteenpäin ja yksi jää Juhon seuraksi saareen. Jos olo paranee päivän mittaan tulevat sitten oikotietä seuraavaan leiripaikkaan. Kun sitten otimme ensimmäistä suuntimaa alkoi kompassin käyttö ja kertan luku. ”Mutta eihän me edes nähdä minne ollaan menossa …?” kuului toteamus. Juu ei, nyt vaan kohti lonkeronharmaata maisemaa luottaen siihen pikku vempaimeen siinä edessä.

Sumu oli sakeaa koko päivän.

Ensimmäinen ylitys oli varmaan se kaikkein jännin – kukaan muu ei ollut sellaisessa sumussa melonut oudoilla vesillä. Aistin jo pientä epävarmuutta porukassa siitä, että osutaanko nyt oikeaan vai melotaanko ympyrää. Tietääköhän toi Marko nyt oikeasti mihin ollaan menossa? Kun aika oli kypsä niin sieltä sumun seasta alkoi erottua saari. Hei, täähän on helppoa kuin hengitys !! No seuraava sumumatka olisi pitempi, joten pienikin virhe kertaatuisi ja kun oli vielä hieman aallokkoa, joka sortaa suunnassa niin piti olla tarkkana ettei melota ohi. Maatauko olisi tulossa sitten seuraavaksi. Saadaan jännitystäkin hieman laukeamaan, kun hieman tepastelee saaren rannoilla. Näin edettiin saari kerrallaan kohti määränpäätä, missä tulisi olemaan lounastauko. Sumua ja aalokkoa, tämä yhdistelmä ei ollut ihan kaikkein mukavin yhdistelmä. On helpompi meloa kun näkee edes horisontin.  Seuraan pysähdyksen nähtävyytenä olisi hylky, joka bongattiin muutama vuosi aiemmin Juhon kanssa. Sen kannella olisi mukava nauttia retkilounasta. Perille päästyämme huomattiin, että hylky oli palasteltu ja paikalla oli vain kasa ruostunutta rautaa. Perhana kun tuon olisi tiennyt olisin valinnut ihan toisen reitin ja muuta nähtävää. Nyt oli retkituolikin ihan turhaa mukana, tosin ei kyllä paistanut aurinkokaan. No nyt se oli myöhäistä surra asiaa.

Hylky oli palasteltu pieniksi.

Ilma alkoi selkiytyä mikä helpottaa matkantekoa siinä määrin että näkee kohteen minne mennään. Toki aallokko oli myös kasvanut ja sivutuuli oli jo aikalailla kovaa. Hyvin jaksoi kuitenkin punnertaa, kun oli juuri tankattu. Keli koveni sitä mukaa mitä lähemmäs leirisaarta pääsimme. Viimeinen puolikilometriä oli jo puolimetristä ristiaaltoa, joiden joukossa oli muutama isomuskin. Semmoisia ”kaadan ton kajakin” aaltoja. Onneksi Kråkskär oli sitten jo suojassa tuulen kurimuksesta ja pääsimme ongelmitta rantaan. Oli porukka jo väsähtänyt joten upea hiekkaranta kalliolaguunin perällä tuli kuin tilauksesta. Matala hiekkaranta – tämä olisi upea paikka kesällä.

Kråkskär laguunin perällä oli hiekkaranta ja tulipaikka

Kråkskär on retkisatama, jossa löytyy hyvänuotiopaikka ja puucee. Saaressa oli myös vanha talo jossa oli asuttu 50-luvulle asti. Kiertelimme saaressa ja ihailimme maisemaa, sitä lonkeronharmaata. No kyllä se hieman selkiytyi mutta vain hetkeksi. Istuimme iltaa nuotiolla ja turistiin katselle kuuta pitkään iltaan. Yö nukutti kyllä hyvin, päivä oli vaatinut energiaa aikalailla. Piti olla skarppina kokoajan ettei suunnista sivuun reitiltä.

Aamu ei valjennut, oli sen verran tiukka sumu. Heitin rannasta kiven niin kuulin loiskahduksen mutta en nähnyt mihin kivi putosi. Kai se siitä hälvenee edes hieman aamutoimien aikana. Ei hälvennyt. Porukka oli kyllä jo ammattimaisesti menossa merelle, kun olin vielä maissa. Nurkan takana into sitten hieman hiipui, kun etumaiset muutaman kymmenen metrin päässä alkoi hävitä sumuun. Jos sittenkin odotetaan sitä opasta mukaan. Nyt olikin sitten pidettävä porukka nipussa.

Sakea sumu jossa näkyvyyn muutama 10 metriä.

Onneksi oli kuitenkin tyyntä. Yksi porukasta hieman oireili eilistä aaltojen keikutusta, pientä merisairautta ehkä. Sumusta ilmestyi saari vasta kun olimme melkein rantakivillä. Ihmetys oli kun sumun keskellä löytyi saari, joka kylpi auringossa. Alkaakohan tämä selkiytyä? Aika pian selvisi että se oli vain paikallinen kirkastuminen. Mutta mutta hei täällä alkaa oikeasti näkyä pian horisontti. Seuraava maatauko olikin sitten jo aivan kirkkaana ja tuuli ajoi sumun rannikolle. jossa se muodostui pilviksi. Loppupäivä olikin sitten aivan tyyntä ja aurinkoista. Juhokin oli jo tervehtynyt ja lähtenyt liikkeelle. Nähtäisiin illalla ja mahdollisesti jo aiemmin. jos sumu hälvenee. No kai se sielläkin kirkastuu kun täällä jo pitää olla aurinkolasit silmillä. Lounastauko tulisi olemaan Dalskärin retkisatamassa. Siellä saikin sitten olla ilman paitaa kun oli lämmin. Juho ja porukasta mukaan jäänyt meloja oli myös liittymässä porukkaan. Hienoa kaikki olisi taas koossa. Dalskärissä on merenalainen patsaspolku. Eipä siitä juuri näkynyt kuin vaaleita möykkyjä vedessä, mutta kurkittu on nyt tämäkin. Pitäähän sitä nyt hieman kulttuuriakin olla kun reissuun kerran lähtee. Olis pitänyt olla snorkkeli mukana niin olis auennut varmaan paremmin mitä patsaat esittää.

Vedenalaista taidetta ja poijunaruja.

Täältä oli suora reitti Höglandiin. Pieni piru kuitenkin istui olkapäällä, kun kiersimme ison saaren toiselta puolelta siten, että kohde ei näkynyt suoraan edessä. Sitten etumelojille ohjeeksi, että mistä mennään ja porukan perälle katsomaan miten suoriudutaan. Ongelmana nimittäin oli se että sumun hälvettyä alettiin suunnistamaan maiseman mukaan eikä kompassilla. Se ei tässä yhtenäisessä maisemassa oikein onnistu. Hienosti osattiin perille, vaikka mietintä myssyä pariin otteeseen kaivettiin esiin, mutta porukalla kun mietittiin niin suuntakin löytyi.

Leiri oli nopeasti pystyssä, ainakin osalla. Ei keritty kunnolla rantautumaan, kun osan teltat oli jo pystytetty. Me olla Juhon kanssa totuttu näin nopiaan touhuun, sillai rauhassa vaan. Saaressa kulkee luontopolku ja näköalatorni. Viimeksi rämmittiin oikoiseen vaan pusikon läpi. Polkua pitkin se olikin aika helppoa. Minut tuntevat tietävät, kun Marko oikaiseen niin hiki tulee. Näkymät tornilta on kyllä huikeat joka suuntaan.

Huikeat näkymät näköalatornista.

Ilta tarjosi upean auringonlaskun.

Aamulla ei ollut kiire lähteä melomaan. Matka autolle oli vain muutama kilometri eikä haluja tästä maisemasta lähteä tainnut olla kenelläkään. Reissu oli ollut upea ja todellakin vaiherikas. Saaristomeri oli taas kerran tarjonnut melojalle kaikkea mahdollista. Paluumatkalla poikkesimme vielä porukalla syömään ennekuin eroaisimme omille teillemme. Varmasti mieli palaa tapahtumiin vielämonta kertaa ja jää kivoja muistoja matkasta. Valokuvat jaettiin netissä kaikille niin muistomatka on mukava tehdä. Retkiä on mukava tehdä, kun on iloinen porukka matkassa. Ensi vuoden retkiä on jo hahmoteltu mielessä – mikä sitten toteutuu jää sinne talven pakkaskuukausille mietittäväksi.

Meidän porukka, kameran takana Juho.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.