Matka alkoi lauttamatkalla ja määränpäänä oli Utö. Ollaan jo niin monta kertaa melottu tuo matka siihen suuntaan, että nyt päätettiin päästä hieman helpommalla. Näkee ne maisemat lautaltakin. Sitä paitsi aluksella on tarjolla maittava lounas ja kylmää olutta kyytipojaksi.

Kajakeille oli varattu paikat jo etukäteen, tämä kannatti, koska lastitila oli täynnä. Yhteysaluksella kulkee saaristoon kaikki tarvittava. Matkaa on moitittu pitkäksi, mutta ulkosaaret nyt vaan eivät ole ihan mantereessa kiinni. Kajakkikärryt huokailivat raskaan painon alla. Matkassa oli viikon varusteet, joista vesi oli se painavin ja silti sitä joutuu tankkaamaan puolessa välin viikkoa.

Utön päässä oli etukäteistietona, että kylän ranta olisi hiekkaranta, mutta paikalliset eivät ihan hirveästi pidä siitä, että sieltä lähdetään. Kukapa sitä nyt tykkäisi, jos kotirannasta koko ajan on joku lähdössä. Nyt pakattiin nopeasti ja hissuksiin. Paikalla ollut saunanlämmittäjä oli myötämielinen ja antoi luvan rannan käyttöön. Utö itsessään jäi tällä kertaa hieman pienelle tarkastelulle – kuljettiin vain kylän läpi. Oli vielä tovin matkaa melottava, että ollaan leiripaikassa, joka sekin oli vasta arvio. Leiripaikat oli valittu lähinnä sateliittikuvia ja karttoja tutkien.

Oli luvattu oikeastaan aikalailla kovaa keliä, ainakin tuulta. Myötäinen tuuli oli 8 m/s ja puuskissa hyvinkin yli 10 m/s. Ensitöiksi piti ylittää laivaväylä, joka oli muutaman kilometrin leveä. Rahtilaiva paahtoi ohi ja sitten vaan purjeet ylös, myötätuuli ja -aallot antaisi hyvän vauhdin. Mutta ei se nyt ihan niin mennyt sitten loppujen lopuksi. Painoa oli niin paljon, että minä en pysynyt mitenkään Juhon vauhdissa, vaan olin paljon hitaampi. Samassa horisonttiin ilmestyi rahtialus – kyllä ehditään helposti ennen, koska oltiin jo melkein siinä samalla kohdalla, mistä aiempi laiva meni. Mutta tämä ei tullutkaan samaa linjaa, vaan aivan väylän reunaa ja sitä takimmaista meistä katsoen. Aika pian selvisi, että me ei ehditä ennen laivaa. Pitää kääntyä ja meloa vasta-aaltoon tulosuuntaan. Kun teet purjeen kanssa metrin aallokossa täyskäännöksen väylällä, jossa ei ole varaa kaatua, niin kaikki tekniikat pystyssä pitämiseen käytettiin – ja tuli varmaan keksittyä muutama uusikin !! Kun laiva oli mennyt, sama taistelu toiseen suuntaan, joskin se on hieman helpompaa, kun aallot auttaa käännöstä. Matka jatkuu taas. Ei olisi energiansäästökilpailussa pärjännyt tuossa silmukassa, joutuu leiripaikalla syömään muutaman patukan, että tilanne tasapainottuu. Tuulikin alkoi rauhoittumaan samalla kun aloitettiin leiripaikan etsintä. Saaren takaa kun kurvattiin oli yllättyneitä kaksin kappalein – hylkeet ja me. No eipä mennyt kauan kun niitä löydettiin, tämä lupaa hyvää.

Hyvin nukutun yön yli lähdimme eteenpäin katsomaan mitä löytyy. Hylkeitä nyt ainakin on jo nähty. Meillä oli matkassa kunnon kuvausvälineet, joten hylkeistä saataisiin kuvia kyllä, jos eteen tulee. Hakusessa olisi paikka, jossa olisi kaksi saarta vierekkäin – toisessa meidän leiri ja toisessa hylkeitä. Lopulta potentiaalinen leiripaikka löytyi, mutta olisko kuvattavaa? No kyllä !! Kolme saarta täynnä laulavaa, örisevää, pierevää ja riitelevää hyljettä. Tämä olikin loistava valinta – otetaan tää, tää me otetaan.

Illan tullen olisi toivonut, että naapuri olisi mennyt nukkumaan, mutta se samainen möly jatkui läpi yön. Tosin eipä se meidän unia paljon haitannut, meriympäristö tekee tehtävänsä. Emme olleet mitenkään sen kummemmin aikataulutttanut reissuamme. Mennään sen mukaan miten huvittaa ja jos on kiva leiripaikka, voidaan siinä olla sitten useampikin yö. Ainoa kiinnitetty etappipiste on se, kun Pete tulee Kökariin. Siihenkin oli vielä useampi päivä.

Matkaa jatkettiin suuntana Kökars ören, tuo piskuinen majakkasaari saariston reunalla. Ensimmäinen kolmikulmainen majakka on rakennettu saarelle vuonna 1906. Saarella oli myös vanha kalastaja mökki, jonka vieraskirjaan merkintä laitettiin. Muutama tuttu meloja tänne oli eksynyt, tosin pääasiassa oli veneellä vierailevia olleet. Kaunis kalliosaari, josta aukeaa todellakin aava meri. Tallinna-Tukholma laivareitti menee aika läheltä. Hylkeitä oli täälläkin viereinen saari täynnä.

Otimme suunnaksi Kökarin etelänpuoleiset saaret. Kiertelimme tarkastamassa ”hiekkarantoja” vain todetaksemme, että ne oli kohtuullisen karkeita hiekanjyviä. Ehkä noin nyrkinkokoisia pienimmät. Kartta tägäys tältä osin ei oikein osunut kohdilleen. Kauniita saaria kyllä oli vaikka minkä verran mutta ei hyviä rantautumispaikkoja. Maisema täällä on uskomattoman hienoa ja rauhallista. Ei ole mökkejä eikä veneitä.

Leirisaareen mennessä huomasimme kuinka kohmeinen käärme yritti ja yritti päästä rantaan. Kallio oli kuitenkin liukas ja aaltoileva vesi imaisi sen aina takaisin mereen. Lopulta luikero antoi periksi ja lähti kohti meitä. Oli ilmeisesti tulossa ihan kyytiin asti, kun piti hieman melalle ohjata toiseen suuntaan. Rantakäärme, joten ei olisi ollut suurta haittaa, mutta en nyt kuitenkaan halua olla samassa kajakissa käärmeen kanssa, vaikka luontoihminen olenkin. Kokemus se oli tämäkin. Yleensä nuo veijarit on niin nopea liikkeisiä, ettei niistä näe kuin vilauksen.

Löytyipä sitä lopulta saari missä oli se hiekkaranta. Pienen matkan päässä oli puussa kotkanpesä ja siellä näkyi poikanen. Siirryimme vähin äänin takaisin vesille, ettemme enempää häiritse pesintää. Päivän tavoitteena oli löytää leiripaikka läheltä Källskäriä, koska seuraavana päivänä haettaisiin Pete Kökarin kylältä ja otettaisiin vesitäydennys Kökarin kaupalta. Viime melontareissulla vanha kauppa oli sulkeutunut ja uusi vasta rakenteilla. Silloin saimme vettä hotellilta, jossa ihan sattumalta oli henkilökuntaa paikalla. Kausi ei ollut vielä silloin alkanut ja hotelli oli kiinni.

Lähdimme tutustumaan Källskär saareen, joka tunnetaan myös Kreivin saarena. Se on erikoinen saari tarinaltaan ja todella omaperäinen. Se on myös Kökarin suosituin nähtävyys ja kokemuksena se ’kerran elämässä’ juttu. Kannattaa lukea tarina tuon linkin kautta – en ala kuvaamaan tuota nähtävyyttä sen enempää kuin, että mahdollisuutta nähdä se ei kannata jättää väliin.

Reissu alkoi matkallisesti olla puolivälissä ja suuntima otettiin mannerta kohti. Illaksi oli tiedossa tuttu leiripaikka, missä oltiin oltu aiemmin jo useampaan kertaan. Tästä suunnastakin tultu jo kertaalleen. Purjeitakin päästiin osan matkaa hyödyntämään, sitä tälle matkalle oltiin tultu hakemaan. Sääennusteen puolesta tuulet tulisivat seuraavina päivinä laantumaan.

Aamu aukesi lonkeron harmaana ja tuulettomana. Karttaa ei tarvittu, sen verran tuttu reitti jo oli. Suuri yllätys oli, että alkoi kuulua tuttua laulua !!! Hylkeitä!! Täällä!! Yksittäisiä on nähty, mutta että näin paljon! Mitään ei vielä sumun takia näkynyt, mutta äänet kuului. Pikkuhiljaa sumun seasta näkyi saari, joka oli täynnä hylkeitä. Tämä oli tietysti hieno juttu, koska Pete ei ollut alkureissussa mukana ja hylkeitä ei sitten Kökars örenin jälkeen ollut eteen tullut. GPS jälkeä kun katsoi oli tuosta saaresta melottu ohi vajaa kymmenen kertaa, eikä ole koskaa nähty siellä elämää. Merellä kannattaa siis pitää silmät auki hylkeiden varalta – aina. Inkoon vesilläkin näin hylkeen vaikka paikallinen sanoi, että siellä ei niitä esiinny.

Retki oli kaikin puolin elämys. Paljon uutta tuli koettua ja sen verran vielä jäi tutkittavaa, että uudestaan pitää reissuun lähteä. Lautalla alkumatka, koska se antaa lisäaikaa ja energiaa tutkia ulkosaaristoa. Suunnitelmissa on, että lautalla Kökariin ja takaisin. Auto voi toimia siellä tukikohtana, niin ei tarvitse pakata kajakkia ihan turvoksiin.

Ahvenanmaa A Paddling Fool Beaufort Bergham Björkö Boskär Fiskö GoPro Helinox kajakki kajakkipurje Kajak Sport kameranasennus kivikkoranta Konungsskär Mallasveden Melojat melonta Merimelojat Natura Viva North West Import North West Import Oy Nötö Partioaitta Pekka Lassila Pellinki RAM Mount Rannikkomelonta retkimelonta retkituoli Saaristomeri seadogsail SeaDog Sails Sea North West Import Oy Sininen Hetki Sinivalkonauha Skim Beaufort Skim Kajaks Skim Kayaks Suomen Rannikkomelonta Suur-Saimaa Thebeaufortguys Vanajaveden Vesikot Varusteleka Welhonpesä Yepnet