Taas oli tullut syksyisen melontaretken aika. Aikomus oli lähteä liikkeelle isommalla porukalla muttta sattuneiden päällekkäisyyksien takia meitä oli lopulta liikkeellä vain kolme. Tällä triolla ollaan meloen retkeilty jo paljonkin joten suunnittelu oli helppoa kun tietää kukin melontataidot ja tavat etukäteen. Itselläni oli vesistö jo entuudestaan tuttu joten tulin valikoiduksi ns. retkenjohtajaksi sen perusteella. Yhdessä kuitenkin päätökset reitistä tehdään vallitsevan säätilan mukaan. Nyt oli luvassa kohtalaista tuulta sivuvastaisena kuinka muuten. Ainahan se yleensä on se vastatuuli.

Säätiedot on syytä aina katsastaa etukäteen.

Tylsintä näissä retkissä on automatka pelipaikoille. Kustaviin ajelee kotikonnuilta sen rapiat pari tuntia ja siitä sitten lossilla josta pieni siirtymä vielä Vuosnaisiin. Meriasemalla on tarjolla mahtava saaristolaispöytä. Maksu menee sen mukaan kuinka paljon syöt, annokset punnitaan. Tarjolla on runsaasti merenantimia ja myös liharuokaa. Todellakin voin suositella.

Matkaan lähdimme vieravenesatamasta. joskin heti alkuu jouduimme odottamaan että saaristolautta Viggen pääsee satamaan.

Viggen saapuu Vuosnaisten satamaan Åvasta.

Ensi tuntuma tuuleen saatiin kun suuntasimme kohti Lanskeria. Saarten välinen aukko tajosi sopivasti tuulta ja aallokkoa, ettei totuus vaan unohtuisi. Saarten suojissa etenimme sen mitä pystyi ja ylitimme väylän Skötklobbenin pohjoispuolelta. Taukopaikka olikin sitten pienenpieni Bleckan, jossa oli väylätaulu. Sen alaosassa oli vanha ”konehuone” ilman ovea, varmaankin valaistuksen akustot on aikanaan sijainneet siellä. Nyt näkyi olevan aurinkokennolla toimiva systeemi. Kovalla kelillä kopissa olisi varmaan mukava olla suojassa, jos ei tuule suoraan sisään.

Bleckan saari ja sen väylä taulu.

Matkan jatkuessa oli edessä taas väylä. Se pitikin ottaa tarkasti koska nurkan takaa saattaa tulla Viggen. Kun Åvan satama tuli näkyviin oli paatti kuitenkin touveissa, joten sen lähtö nähtäisiin kyllä ja väylä ei tuossa ollut kovin leveä eli ylityskin olisi nopea. Oikaisimme kaislakanavaa pitkin. Juholla oli kokemusta reitistä sen verran että hän tiesi siitä pääsevän läpi. Veneen mentävä väylä siihen sitten olikin ruopattu. Vähensi matkaa kummasti tämä reittivalinta. Tietä pitkin olin tämän reitin ylittänyt monesti, nyt oli vuorossa alittaa tuo tuttu tie. Veneellä tästä hyvin pääseen mutta löysin minä täältäkin kiven, ei ne muut melojat vaan niihin osu. Tietää taas mitä talvella tekee – paikataan pohjan naarmuja.

Kaislabulevardilla oli myös tutun tien alitus.

Pienen saarisokkelon jälkeen edessä oli Ängskärs fjärden ylitys kohti Bernholmin saarta. llättävän puuduttava ylitys joka ei tuntunut loppuvan koskaan. Nuo vastaan tulevat saaret olivat tutut parinkymmenen vuoden ajalta mutta näyttivät nyt niin oudoilta. Lähestymissuunta oli uusi. Ei mitään tuttua kiintopistettä – olenkohan nyt menossa ollenkaan oikeaan kohtaan? Miten voin ottaa noin väärän kompassisuunnan vaikka vastaranta näkyi ennen ylitystä ? Parisataa metriä lähimpään saareen hiljaa hihkaisin – Murikkasaari on edessä !!! Siellä sitä kalaa on kiskottu niin monena kertana. Nyt ei tarvitsisi karttaa matkalla majoitukseen. Joka ikinen kivi matkalla on tiedossa muistilokeroissa. Nautinnollinen hetki olla taas täällä- kuin kotiin tulisi.

Tästä käännös oikeaan ja mökkiranta tulee näkyviin.

Luksusta kyllä olla melontareissulla mökissä ja vielä illalla saunoa. Täällä kuitenkin riittää vesistöä yllinkyllin päiväretkeilyyn. Hyvä pitää tukikohtaa ja pääsee monessa suhteessa helpommalla. Toki se osa että nukkuu teltassa ja tekee ruuat luodoilla trangian kanssa puuttuu. Kyllä sitäkin on tehty ihan riittävästi ja joskun vaan on kiva päästä vähän helpommallakin. Se kun ei kuitenkaan liene kiellettyä retkimelonassakaan? Rantautuessa koimme kyllä sen että hyttysiäkin tänä kesänä oli. Ei ollut pohjoisessakaan tuollaista hyökkäystä mitä eteen tuli. Yhdellä lätkäisyllä saalis oli kymmenkunta inisijää. Iltaan mennessä niille onneksi tuli nukkumaan meno aika ja saatiin saunoa rauhassa.

Lauantaina hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme melomaan jo heti aamusta. Vesiltä tutustuimme mökki-isännän askeettisempaan meri-mökkiin, Silverudden, joka on hieno. Varmasti kesällä aivan upea majoitus.

Silverudden on paratiisimainen mökkiympäristö

Lauantain melonta sää oli hyvä. Ei tuulta juuri lainkaan ja taivas puolipilvinen. Pysädyimme tauolle Östra Stenskärille. Kiersimme saaren kävellen ja sieltä löytyi hieno kivi-kummeli pohjois-kärjestä. Pitkälle näkyi myös länteen, avomeri alkaa siitä. Veneitä näkyi muutama. Tällä puolella Brändön saaria ei liikenne ole suurta. Hiljaisuutta ja omaa rauhaa rakastaville tämä on aivan oikea paikka. Ei tarvitse melojankaan pelätä hurjastelevia veneitä. Alue on sen verran karikkoista että veneilijät pysyttelevät kiltisti väylillä. Niiden ulkopuolella veneilevät joko tietävät kivet tai ainakin tekevät sen tosi varovaisesti.

Näkyisikö Ruotsiin asti jos olisi kirkas ilma?

Päätimme kiertää Storlandetin ja Västerskärin välistä josta sitten palaisimme takaisin päin. Matkan edetessä alkoi untua että onko tämä sittenkin umpikuja vai onko sinnekin ruopattu väylä. Ei ollut. Tiheä kaislikko tuli vastaan. Lähdin rämpimään sitä läpi ja totesin että mahdollisuus on läpi päästä koska vettä on koko matkan ja syvääkin tuntui olevan, kokeilin. Melomalla ei pääse joten olisi vedettävä kajakkia perässä. Ranta oli jyrkkä mutta ei kivikkoa. Päätimme mennä siitä läpi kun ei haluttanut kääntyä takaisinkaan. Melalla taittelin kaisloja sivuun ja kiskaisin kajakkia muutaman metrin eteenpäin. Miksi se muuten aina olen minä joka menen edellä? Toisten olikin helppo tulla perässä, ei tainnut tulla edes hiki toisin kuin minulle!! Hieno oli tunne nousta takaisin kajakkiin, on se vaan paljo helpompaa mennä meloen kuin rämpien. Nyt seuraava saari ja sinne lounastauolle.

Se on josku melontareitti hieman hankalaa meloa !

Ei aina niin helppo reitti (kuva Sari J.)

Rämpimisen jälkeen on kiva päästä takaisin kajakkiin ja melomaan.

Sunnuntaiksi paluumatkalle oli luvattu kovaa tuulta joka tulisi vielä kääntymään päivän aikana. Se että se tulisi olemaan taas vastatuulta ei niinkään yllättänyt. Yllätyksiä oli luvassa kyllä muuten. Alkumatkasta ylitimme taas tuon pitkän selän, joka ei toiseen suuntaan meloessakaan ollut yhtään lyhyempi. Ajatus nollille ja menoksi. Pientä vasta aalokkoa mutta ei sen kummenpaa, kyllähän sitä tässä pärjätään ei siinä mitään. Välitauko pidettiin Gräneholmissa ja oli mukavan tyyntä.

Uutta suuntaa tauon jälkeen kohti kaislabulevardia.

Kaislabulevardin jälkeen tulikin eteen sitten sanoisiko kuohuva Kihdin selkä. No niin täällä sitä tuulta ja aaltoa sitten piisasi omaksi tarpeeksi. Aikamoista röykytystä oli meno. Sai meloa ihan oikeasti että pääsi eteenpäin. Jossakin vaiheessa eteen tuli matalikko missä piti olla vain muutama kivi. Miten se nyt noin laaja ja kuovuva on? Päätin kiertää sen oikealta kun muut meni vasemmalta ohi. Se olikin ristiaallokkoa ja aikalailla näytti siltä että oltiin siirtymässä huuhtelusta linkousvaiheeseen. Vasemalta menneet kertoivat että imu oli aikalailla voimakas kohti keskustaa. Ohitse kuitenkin kunnialla päästiin. Kunnon pärskeitä oli kuitenkin koko loppumatkan.

Hieman oli aallokkoa !!

Aivan loppumatkasta oli pidettävä tauko. Kihdin ylitys oli aika raskas tuossa kelissä. Selkä on sen verran suuri että se ei juuri armoa anna eikä ole suojapaikkaa minne mennä huilaamaan tai mistä pystyisi kiertämään suojassa. Lanskerin nurkalla löytyi sopuisa luonnonsatama jonne pysähdyimme. Minä tosin olin olevina aiavn muualla kohtaa karttaa missä todellisuudessa olimme. Yllätys olikin kun parin sadan metrin melonnan jälkeen edessä näkyi Vuosnaisten satama. Eihän se nyt tuossa vielä voi olla, mitä?? Ei kyllä se se on. Aivan ymmälläni olin. Kovassa kelissä olin jotenkin katsastanut kartaa väärin ja oletin meidän olevan kauempana kuin mitä oikeasti olimmekaan.

Rauhallinen luonnonsatama Lanskerissa.

Tämäkin reissu taas todisti sen että retkimelonta on niin antoisaa. Luonto antaa siihen oman osansa ja maustaa sitä omilla voimillaan. Tänne on maisemiin on aina helppo palata ja niimpä lokakuussa tulaan taas virvelillä vispomaan ja kaloja narraamaan. Melomaankin taas varmasti ensi kesänä – tutustuttavaa nimittäin riittää useammallekin reissulle.