Meloen läpi Suomenrannikon koko tarina

Retki-lehti julkaisi tämän kirjoituksen pohjalta artikkelin numerossaan kesä-heinäkuu  2017. Siinä kerron enemmänkin valmistautumisesta ja tunnoista matkan varrella. Tässä teille tuo tarina pitkänä versiona, olkaa hyvä.

Luonto ja retkeily ovat lähellä sydäntäni. Vaelluksia olen tehnyt kotimaassa ja ulkomailla. Jossakin vaiheessa telttailu on julkisissa keskusteluissa muuttunut retkeilyksi, tosin ne ovat edelleen minulle yksi ja sama asia. Melonta astui kuvioihin hakiessamme vaimoni kanssa yhteistä harrastusta. Kävi kuten monesti ennenkin, minä hurahdin totaalisesti ja vaimo hieman hillitymmin.

Luonterilla 2015 ensimmäisellä melontaretkelläni.

Ensimmäisellä yön yli kestävällä melontaretkellä huomasin, että minulla oli itseluottamusta enemmän kuin taitoa. Piti nöyrästi ottaa oppia kokeneemmilta. Retkimelonta on näemmä muutakin kuin meloa saaresta saareen ja pystyttää leiri yöksi. Oli monta asiaa mitkä piti opetella uusiksi. Kipinä retkimelontaan oli syttynyt. Janosin tietoa ja sitä löytyi runsaasti varsinkin netistä. Aika pian edessäni oli Suomen Retkimelojien sivut ja sieltä löysin Sinivalkonauha melonnan säännöt. Päätös oli helppo – haluan meloa Suomen rannikon päästä päähän kesällä 2016. Päätökseni aikoihin kyseistä retkeä oli jo melomassa Ari-Pekka Rantanen ja Juho Paaso, en tosin tiennyt asiasta mitään siinä vaiheessa. Molemmat asuvat samalla paikkakunnalla ja ovat saman melontaseuran jäseniä. Tutustuinkin heihin seuraavana syksynä ja sain heistä ensiluokkaiset retkimelontaopettajat itselleni. Alkutalvesta Juho antoi periksi houkutukseen ja päätti lähteä mukaan kirittäjäksi. Hän halusi samalla kokemuksia purjeen käytöstä eri olosuhteissa. Niitä sitten riitti ja niistä enemmän tuonnempana.

Autingonlasku leirissä Högsåra 2015

Miksi halusit lähteä noin pitkälle ja rasittavalle retkelle? Tuo kysymys minulle on esitetty monen monta kertaa. Olen siihen vastausta miettinyt, mutta en mitään oleellista ole löytänyt. Suurin syy ehkä on halu haastaa itsensä. Rannikkomelonta on noin yhtäjaksoisesti melottuna kuitenkin enemmän suoritus kuin retki. Tuolla reitillä on kuitenkin niin paljon nähtävää ja koettavaa, että aikaa olisi oltava koko kesä saadakseen siitä retken. Rannikolla on upeita ja kauniita paikkoja, joissa olisi voinut viettää pidemmänkin aikaa. Nyt niihin on palattava tulevina vuosina. GPS-merkintöjä matkan varrelta on paljon.

Valmistelut

Valmistelut pitkään retkeen jokainen tekee varmasti omalla tavallaan. Jos nyt tällä tiedolla ja kokemuksella lähtisin suunnittelemaan samanmoista reissua, onnistuisi se huomattavasti pienemmällä energialla ja sähläämisellä. Ja jos näin ei olisi, enpä olisi mitään kokemuksesta oppinut. Luin muiden kertomuksia samanmoisesta retkestä, katsoin kuvia ja tutkin karttoja. Tiiviisti tenttasin Juhoa ja AP:ta eri asioista ja se alkoi jo varmaan heistä tuntua painostavalta. Tiedonjano ja innostus oli valtava. Samaan aikaan aloitin myös varustehankinnat. Lista hankittavista varusteista olikin loppujen lopuksi aikalailla pitkä ja se muuttui matkan varrella moneen kertaan. Näin jälkeenpäin huomaa, että tuli hankittua sellaistakin, jota ei retkelle ottanut mukaan tai mikä jäi matkan varrelle. Kajakkiin on helpompi pakata tarpeetonta tavaraa kuin rinkkaan.

Mahtuuko nämä oikeasti kaikki mukaan ???

Reittisuunnitelmaa tehdessä kävin läpi koko matkan päiväetappien mukaan. Mikä olisi sopiva melontamatka päivittäin? Miten rytmitän lepopäivät ja montako päivää varaan ylimääräistä aikaa niiden päivien varalle, jolloin ei sään takia pääse vesille? Näitä ratkoessa alkoi hahmottua suunnitelma retken kokonaisuudessaan vaatimasta ajasta. Löysin netistä GPS-tietoina retkipaikat, jotka latasin omaan laitteeseeni. Lisäksi retkikartta palvelusta pystyi katsomaan reitin varrelle osuvat retkisatamat.  Tässä vaiheessa vielä en ollut tehnyt ratkaisua kumpaan suuntaan rannikon melon. Vitsinä sain monesti kuulla, että kun lähtee Torniosta voi tulla alamäkeen. Päätös lähteä Virojoelta oli kuitenkin lopuksi vahvempi. Yleisin ilmanvirtaus alkukesästä on lounaasta eli voisi olla myötätuulta suurimmalta osin. Lisäksi suunnittelimme reitin ulkosaaria myötäillen. Siellä olisi veneliikennettäkin vähemmän.

Karttojen hankinta olikin sitten yllättävän työlästä. Merikarttoja oli toki saatavilla, mutta koko reitin kartasto olisi tullut kalliiksi. Merikarttasarja tulikin hankittua sitten vain eteläiselle merialueelle. Siellä tulisi jatkossakin melottua enemmän. Osan kartoista sain Juholta, osan onnituin ostamaan ja tilaamaan kohdealueilta. Esim. Kokkolan alueelta on melontakarttasarja olemassa. Melontakarttoja olisi kyllä saatava lisää rannikkoalueille. Monelle seuralle tuo olisi hyvä varojenhankinta keino. Toki siinä on oma työnsä, mutta varmasti vastaanotto on positiivinen.

Matkaan tuli myös jonkin verran virtaa tarvitsevia laitteita. Melontakännykkä hätätilanteita varten on näppäinpuhelin. Siinä ei ole mitään ylimääräistä ja sitä on helppo käyttää myös hanskat kädessä. Puhelimen akun kesto on lähes viikon, joten ei tarvitse pelätä, että kesken päivän virta loppuu. Nykyiset älypuhelimet eivät välttämättä kestä kylmässä koko päivää. Blogipäivityksiä tein tabletilla ja oli matkassa myös kosketusnäytöllinen puhelin. Virtapankki riitti kolmeen lataukseen ja sen lataamiseen käytin karttapussissa takakannella olevaa aurinkokennolaturia. Päivässä virtapankki tuli täyteen tai vaihtoehtoisesti tabletti tai kännykkä. Tämä systeemi toimi hyvin ja kosteuskaan ei ollut ongelma, kun käytti kosteudenpoistopussia karttapussissa. Kameroiden lataaminen onnistui myös samoilla laitteilla.

Valmistautumiseen kuului myös varusteiden koepakkaus kajakkiin. Kun kajakissani on kolme luukkua, niin sovitin varusteet kolmeen ikeakassiin, jotka olivat suurin piirtein samanpainoisia. Etu- tai takapainoinen kajakki on hallittavuudeltaan hankala ja energiaa kuluttava. Kannelle ei kannata pakata mitään turvavarusteiden lisäksi. Ne ovat vain turhaa tuulipinta-alaa sivutuulessa.

Melontatekniikka haltuun

Melontatekniikkaa parantelin talvisin halliharjoituksissa sekä Meriturvassa, jossa sai esimakua myrskystä ja tuulesta. 2015 marraskuussa olimme porukalla Ilkka Lariolan opastuksella hakemassa oppia aallokosta Vuosaaren edustalla. Siellä oppi monta tärkeää niksiä ja taitoa tulevaa varten. Osaamisen äärirajoja haettiin eli melonta muuttui välillä uimiseksi. Pelastusharjoitus siinä samalla siis. Loppuvuoden sulanveden ajan tein ahkerasti kuntomelontalenkkejä pituudeltaan 50 km, kovalla vauhdilla ja vesikanistereita painona. Piti testata missä vaiheessa kunto loppuu. Tasaisella ja tuulettomalla järvellä kunto ei loppunut näillä lenkeillä. Talven jääkausi oli tuskaisen pitkä tai ainakin se tuntui siltä. Maaliskuussa oli jo sen verran sulaa, että pääsi 4 km lenkin melomaan. Jokainen aurinkoinen päivä pidensi lenkkiä. Tavoitteena oli saada 350 km pohjalle ennen rannikkomelontaa. Pidempi retki päästiin tekemään Saimaalla helatorstaina, joka oli ns. kenraaliharjoitus ennen rannikkomelontaa. Purjeen käyttöä piti opetella sillä reissulla, mutta Saimaa oli silloin peilityyni koko matkan ajan. Purjemelontaharjoittelu saisi jatkua rannikkomelonnan jälkeen, syksyllä.

Meren kuohuissa.

Olin tähän asti melonut vuoroin perinnemelalla tai ns. euromelalla. Pääasiallisesti tekniikkaharjoittelun ja koulutukset olin tehnyt euromelalla. Rekimelonnoissa käytin perinnemelaa. Tuulisella säällä se ei ole niin tuuliherkkä ja sillä melominen tuntuu jotenkin kevyemmältä. Päivämelonnan keskinopeuteen en ole löytänyt merkittävää eroa kumpaankaan suuntaan. Kaikki tekniikat onnistuvat molemmilla meloilla, joten oikeastaan ihan sama kummalla lähtee kauhomaan. Matkaan pakkasin perinnemelan ja varamelaksi samanmoisen. Tuota ratkaisua en katunut.

Varusteet

Pitkän melontaretken varustus on periaatteessa sama kuin lyhyemmällekin. Eri sääolosuhteiden vuoksi vaatetta on kuitenkin oltava mukana enemmän ja on välillä mukava saada puhdastakin ylle. Viikonloppuretkille voi varautua pelkästään sääennusteen mukaan. 2016 toukokuu oli lämmin ja se hieman hämäsi valintojani. Mukaan ei tullut riittävästi lämmintä vaatetta, mutta niitä sai onneksi hommattua matkan varrelta. Alkureissussa oli muutamana iltana ja aamuna kylmä. Nukkuessa pysyi hyvin lämpimänä, mutta pussista poistuessa kylmyys iski. Tekniset alusasut ovat hyviä niin kauan, kun pysyy liikkeessä, mutta liikkeen loppuessa tulee nopeasti kylmä. Merinovillainen on lämmin kosteanakin, eikä ole niin kiire vaihtaa kuivaa ylle. Vaatetta kannattaa varata oletuksella, että neljä vuorokautta sataa etkä saa mitään kuivattua. Yönraikkaat märät alushousut eivät kuitenkaan ole se ihanin kokemus päälle puettavaksi.

Sadekelin leiri Granholmen Taalintehtaan edustalla 2016

Meloessa on yleensä sääntö pukeutua veden lämpötilan mukaan. Nyt emme tätä sääntöä noudattaneet, vaan sää ja ilman lämpötila olivat ne, jotka ratkaisivat vaatetuksen. Käytännössä tämä tarkoitti melontahousujen ja -anorakin yhdistelmää. Alle lisättiin tarpeen mukaan lämmintä, alavartalossa oli runsaammin veden kylmyyden takia. Käytän kajakissa jalkojen alla muotoon leikattua solumuovipatjaa eristeenä. Anorakkia vaihtelin kevyen ja paksun välillä säätilan mukaan. Yhtenä aamuna lähdimme reippaasti t-paita päällä, kunnes muutaman kilometrin melonnan jälkeen poikkesimme maihin pukemaan anorakit. Aurinko paistoi niin mukavasti ja lämpimästi, mutta merituuli on kylmä. Sen vaikutusta ei kannata aliarvioida. Kuivapukua ei ollut matkassa lainkaan, eikä niitä olisi kyllä tarvittukaan. Anorakit ja melontahousut korvasivat sen. Merivesi oli jo ehtinyt jonkin verran lämmetä ja kaveri olisi auttamassa mahdollisessa reskutustilanteessa. Itse käytän meloessa käsineitä. Alkumatkasta kylmyys ja merivesi kuivattivat molempien käsien etusormen ja peukalon poimut haavoille. Ahkeran rasvaamisen ansiosta ne paranivat. Aika tuskaisaa, kun mela hankaa suolaisessa vedessä kastuneita haavoja.

Turvavarusteet on pakattava matkaan mukaan aina ja huomioiden myös vuorokauden ajat. Kajakissa on hyvä olla heijastimet, pumppu ja äyskäri kajakin tyhjentämiseen vedestä, turvavalot ja korjaussarja. Korjaussarjaan ilman muuta gorillateippi ja pikaepoksi. Näitä jouduin itse käyttämään heti parin päivän melonnan jälkeen. Isossa aallokossa kajakki osui ilmeisesti vanhaan merimerkkiin tms. Reikää ei tullut mutta pahan näköinen vaurio kuitenkin. Valaisimet pitää näkyä 360 astetta ja ne varmistavat sinun näkymisen. Melomaan pystyy kyllä ilman valojakin. Otsalamppu, joka on veden pitävä, on ehdoton varuste. Eskimokäännöksen kestävää lamppua ei vaan meinannut löytyä mistään. Kaikki oli suunniteltu vain roiskevedelle mutta ei sillä tee sen jälkeen mitään, jos joudut uimariksi tai tekemään käännöksen.

Leiriytyminen

Itse arvostan hyviä yöunia ja siksi varustaudun kunnon makuupussilla ja ilmatäytteisellä retkipatjalla. Sen kanssa ei haittaa, vaikka olisi käpyjä selän alla. Yhden sadeyön jälkeen huomasin teltanpohjalle tulleen vettä. Ilmapatjan ansiosta makuupussi ei päässyt kastumaan. Käytän lisäksi myös silkkistä sisäpussia, joka suojaa makuupussia likaantumiselta ja myös tuntuu lämpimältä. Päänalusena on ilmatäytteinen tyyny ja usein lisäksi myös vaatteilla täytetty kuivasäkki. Viimeiseen asti varjelin sisäteltan ja makuupussin kastumista. Avasin ja suljin niiden kuivasäkit aina teltan sisällä. Sopivan hetken tullen tuuletin ja kuivasin kosteudet pois. Aamuaurinko pienen tuulen vireen kanssa on tehokas kuivattaja.

Tuolatarpit Bokhamn leiri 2016

Parhaimpia leirivarusteita oli Helinox-retkituoli. Aluksi olin hyvinkin epäilevä sen kestävyydestä, mutta se osoittautui todella loistavaksi varusteeksi. Siinä oli hyvä istua selän väsymättä ja se on koottavissa käyttökuntoon nopeasti. Sitä oppi käyttämään monessa asiassa muutenkin kuin tuolina. Sen kokosin aina ensimmäisenä ja laitoin kasaan viimeisenä. Telttaa purkaessa siihen oli hyvä kasata varusteet, varsinkin jos maa oli sateen jäljiltä kostea. Yöllä siinä oli varusteita teltan liepeen alla, ei tarvinnut ottaa niitä telttaan eikä pitää maassa. Juho teki tuoleihin pienen lisävarustuksen, joka oli todellakin tarpeellinen. Hiekassa tuolin jalat painuvat syvälle, joten jalkojen päihin painettiin reiällä varustetut tennispallot. Toimiva ratkaisu.

Käytän teltan suojana tarppia aina kun se on mahdollista. Toisinaan yhdistimme kaksi tarppia yhteen, jolloin saimme ison katoksen kahdelle teltalle. Silloin oli tilaa myös tehdä ruuat katoksen alla. Tarpin kiinnitysnarujen kiinnitys puiden ympärille onnistuu näppärästi polkupyörästä tutuilla mustekaloilla. Ne pitävät kankaan myös sopivasti kireällä ja antavat joustoa tuulessa. Eikä puihinkaan jää jälkiä niin helposti kuin narusta. Tarppi on aina pakattuna kajakkiin siten, että sen saa nopeasti esiin. Sen alla on sateella mukavampi nauttia evästä tai koota teltta. Tauollekin mentäessä viritimme tarvittaessa itsellemme katoksen, jos muuta suojaa ei ollut tarjolla. Niin ja ne perinnemelat, jos ei ole puita tarjolla voi meloja käyttää tukena tarpin virityksessä. Kiviä narujen kiinnitykseen luodoilta kyllä löytyi yllin kyllin.

Telttana minulla oli matkassa Marmot Limelight 2P. Se on helppo pystyttää yksin tuulessa ja se pysyy pystyssä itsekseen. Jos nyt olisin hankkimassa telttaa, huomioisin hankinnassa sen, että ulkoteltta olisi koottavissa erikseen ja ensin. Varsinkin sateella, kun tarppia ei ole käytettävissä, olisi tuo ominaisuus hyvä. Muuten tuo teltta on sopiva yhdelle, vaikka onkin mitoitettu kahdelle. Teltan alla käytän ”atomiviittaa” joka pitää teltan pohjan puhtaana ja samalla jonkin verran eristää kosteuden nousemista teltan pohjan läpi.

Leiripaikan suhteen ei oltu kovin vaativaisia. Ilta-aurinko on kiva, mutta aamu sitten sitäkin kylmempi eli suosimme paikkaa, jonne aurinko aamulla paistoi. Rantautuminen itsessään on helpointa hiekkarannalle. Kivirantojakin löytyy ja osassa murikoita on niin, ettei rantaan ole asiaa. Kiviä saattaa riittää kymmeniä metrejä vielä saareen sisäosiin asti. Pääasiassa yövyimme retkisatamien yhteydessä. Niissä löytyy myös jonkin verran palveluja, kuten esimerkiksi ulkohuussi, jätteenkeräys ja nuotiopaikka. Harmillisempaa oli, että laiturit oli tehty veneille eikä melojalle ollut lainkaan kunnollista paikkaa rantautua. Osa rantakahviloistakin sai jäädä rauhaan tämän takia, kun rantaan ei vaan päässyt. Isot murskatut kivenlohkareet pitävät melojat pois näiltä rannoilta. Ei viitsi vaurioittaa menopeliä sen takia.

Muona ja neste

Vesi on kaikkein tärkein asia mitä pitää retkellä olla. Ilman sitä ei pärjää pitkään missään tilanteessa. Sitä on tankattava aina kun vaan on mahdollista. Pitäisi aina olla noin kolmen päivän vesi varattuna. Myrsky voi yllättää ja joudut saareen, silloin on vettä oltava varattuna. Itse odotimme kolme päivää myrskyn laantumista. Päivittäinen vedentarve on yksilöllistä. Itsellä kului auringon paisteessa meloessa lähes kolme litraa plus ruokaan kuluva neste. Osan nesteestä juon laimeana mehuna, jotta se imeytyy paremmin elimistöön. Suklaapähkinäpatukat auttoivat pieneen energiatankkaukseen. Suolapähkinä-rusina sekoitus auttaa myös jaksamaan sen viimeisen selän ylittämistä. Energiageeli toimii kuntomelonnassa, mutta ei pitkillä retkillä. Vatsan pitää saada jotakin täytettä, niin nälkä pysyy loitolla.

Chilibeef Varustelekasta on hyvä välipalaleivän päällinen.

Kuivamuona oli pääasiallinen ruoka päivällä. Termospulloon tankattiin aamulla kuumaa vettä, joka nopeutti päivän pysähdystä huomattavasti. Toisessa termarissa oli puolet hunajaa puolet teetä. Aamupalalla paahdettiin leipää pannulla runsaassa voissa, lisättiin päälle juustoa ja pekonia. Ei ollut kevyttä, koska päivän tarve oli minulla noin 4500 kcal. Meni useampi päivä siihen, että tottui ja pystyi syömään tarvittavan määrän ruokaa. Kun tähän oppi, tuntui, että mikään ei ole riittävä määrä. Yhdeltä istumalta voi syödä kolme normaalia ravintola-annosta jälkiruokineen ihan helposti.

Kaupassa käytiin, kun siihen oli mahdollisuus. Helposti pakattavaa ja tuhtia einettä pyrittiin ostamaan. Kuivamuonaan haettiin vaihtoehtoa, koska se alkaa väkisinkin potkia vastaan viiden viikon aikana, vaikka valikoimaa olikin runsaasti. Selvät suosikit ovat tiedossa ja varsinkin ne pussit, joita en varmasti osta.

Kaasukeitin oli hyvä valinta ja matkan edetessä kajakkiin tuli lisää tilaa sitä mukaan, kun pullot tyhjeni. Lämpötilojen puolesta toimi hyvin ns. kesäkaasu, vaikka kylmää olikin.  Riittävä määrä astioita mahdollisti tehokkaan kokkaamisen. Pannuissa suosin teflon pintaa, se helpottaa puhdistamista huomattavasti. Ruokailuvälineiden puhtaudesta on pidettävä huolta, jotta ei tule vatsatautia. Se vie tehokkaasti voimat ja reissu voi keskeytyä ikävällä tavalla. Tämän vuoksi en suosi pitkillä reissuilla vesisäkkiä, koska sinne alkaa herkästi kasvaa levää, varsinkin olkapäällä menevään letkuun. Puhdistus retkellä ei ole niin helppoa ja siksi suosin juomapulloja. Toki niitäkin pitää putsata, mutta se on huomattavasti helpompaa.

Kananmunia keitimme merivedessä, näin säästimme juomavettä. Astiat tiskasimme merivedessä ja osin myös hiekkaa apuna käyttäen. Huuhtelu tehtiin juomavedellä. Merivettä (tai järvivettä) kannattaakin käyttää pesuun aina, kun on mahdollista. Ja jos on varma siitä, että vesi on juomakelpoista, voi sitä käyttää ruuanlaitossa. Olen käyttänyt järvivettä joskus mehun jatkeena alkukaudesta, mutta kesän mittaan siihen muodostuu levää ym. epäpuhtauksia, mikä tekee siitä käyttökelvotonta.

Turvallisesti aallokossa ja sumussa

Säätiedotuksia seurasimme tarkasti monta kertaa päivässä Ilmatieteenlaitoksen meriasemien mukaan. Lisäksi Aaltopoiju kertoi aallonkorkeustietoa. Arvioimme sen mukaan mistä melontareitti kannattaa suunnistaa. Päivän aikana aamun suunnitelmat saattoivat muuttua useaan kertaan. Aamulla suunnittelimme reitin ja asetimme päämäärän, jonne tavoittelimme päivän aikana. Yleisesi ottaen suunnitelmat pitivät yllättävänkin hyvin. Muutaman kerran meloimme iltayöllä sään ollessa tyyni.

Aaltopoijun antamaa sää tietoa.

Suurimmat ongelmat kohtasimme matkalla Ohtakariin. Aallokko nousi kuin huomaamatta muuttuen jo kuohuvaksi. Jokainen meloja tietää, että sellaista aallokkoa kannattaa välttää. Pääsimme pinteestä pois suunnistamalla GPS:n avulla pitkin syvyyskäyriä. Kun oli syvempää, ei aallot olleet niin korkeita. Useampi kilometri tuli ylimääräisä matkaa ennen kuin kajakinkeula törmäsi rantaan. Aallokossa kaveri aina välillä hävisi aallon taakse. Alkumatkastakin näitä suuria aaltoja kyllä oli, mutta ne syntyivät tuulen ahtautuessa saarten välisiin ”ränneihin”. Kalajoen jälkeen juutuimme kolmeksi päiväksi myrskyyn. Se söi miestä varsinkin, kun matkaa olisi ollut saman verran perille. Alkoi matka jo hieman painaa. Siinä sitä arvuuteltiin viekö tuuli tarpit ja teltat vai repiikö vain muuten riekaleiksi. Kova oli keli, mutta saipahan levättyä kunnolla. Kun lopulta päätimme lähteä surffilähdöllä, oli aallot edelleen aika korkeat, mutta sään oli luvattu paranevan. Kuuden kilometrin melonnan jälkeen nousi umpisumu. Lähimmässä saaressa odotimme sen hälvenemistä pari tuntia ennen kuin lähdimme eteenpäin. Ei se lopultakaan kovin paljon hellittänyt, mutta näkyvyyttä oli kuitenkin jo jonkin verran. Umpirokka sumuun jouduimme vielä toistamiseenkin ja silloin keskellä kirkasta päivää.

Merisumu on sakeaa ja sitä et pääse pakoon. Jos se yllättää, on viisainta pysyä pois väyliltä. Jos lähistöllä on merimerkki, kannattaa mennä sen viereen odottamaan. Meloja ei näy välttämättä laivojen tutkassa ja vaikka näkyykin, ei suuri laiva pysty väistämään. Ne kulkevat yllättävän lujaa. Eli jos sumun läpi kuuluu kumea dieselin ääni, on syytä olla huolissaan. Pienemmät veneetkään eivät välttämättä sumussa ajoissa huomaa kajakkia. Kun melojia on useampi, on pidettävä näköyhteys toisiin. Laitoimme GPS:n molemmille saman pisteen, jos kuitenkin jostakin syystä eksymme toisistamme, on molemmilla sama päämäärä.

Sumu voi yllättää kesken matkan.

Reittivalinnat tehtiin aina yhdessä riskit minimoiden. Tämä myös siksi, että kun olet väsynyt, teet helposti virhearviointeja. Saaren suojaisampaa puolta on mukavampi meloa ja rannan tuntumassa on tuulenvastus yleensä heikompi kuin keskemmällä. Isossa aallokossa melominen retkilastilla on raskasta, joten on turha purkaa energiaa siihen. Kannattaa mieluiten meloa suojaisampaa reittiä hieman pitempi matka säästäen energiaa. Toisaalta tuulensuunta kannattaa ottaa huomioon ja käyttää myötätuulta hyväksi, jos vaan mahdollista.

Meille osui heti alkutaipaleella Salomon-myrsky. Saimme siitä tietoa etukäteen ja pysähdyimme odottamaan sitä. Samalla voitiin korjailla kajakkini saamaa vauriota. Loppujen lopuksi tuo kahden päivän odotus oli siinä mielessä turha, koska myrskyalue ei täydellä voimalla osunut kohdalle. Melontaa olisi sen puolesta voitu kyllä jatkaa.

Parikin kertaa menimme pakosalle ukkosta. Ukkosen havaitsee parhaiten lukemalla pilviä. Ukkosrintaman muodostuminen näkyy pilvissä selvästi. Siksi on tarkkailtava taivaanrantaa ympäriinsä. Jos on uhka, että ukkonen olisi nousemassa, on viisasta olla lähellä saaria tai mannerta. Maalla on paljon mukavampi ottaa ukkosta vastaan.

Pitkä melonta ja oma mieli

Matkan alussa on niin innostunut, että ei huomaa pieniä kipuja, joita rasituksesta tulee. Kun muutaman päivän jälkeen alkoi tuulla tosissaan vastaan ja aallot lyödä hartioista yli, alkoi huumori olla kaukana. Paikat särkivät rasituksesta, vaikka niitä oli talven aikana siihen valmennettu. Aalto on kuin seinä sen tullessa päin rintaa, vauhti loppuu siihen. Ennen kuin tähän totuin, olin jo yhtenä aamupäivänä melonut itseni aivan piippuun. Lounastauolla nukuin paljaalla kalliolla parin tunnin päiväunet ennen kuin päästiin jatkamaan matkaa. Löysin kuitenkin aika pian oman vauhtini, enkä yrittänyt roikkua Juhon rinnalla. Juholla oli kajakissa purje auttamassa matkantekoa.

Joka välissä oli nukuttava jos mahdollista.

Matkan alku ei ollut kyllä kovin nautinnollinen, oli kylmä, myrskyä, aaltoja ja kajakin vauriokin painoi mieltä. Olin alussa jo luovuttamassa, mutta jostakin se sisu vaan löytyi. Ei minulla ole mitään ihmeempiä muistikuviakaan tuosta ensimmäisestä viikosta – rasitus tekee outoja asioista. Hangon ohi menimme iltayöllä. Piti nukkua pari kolme tuntia ja sitten jatkaa matkaa. Matkaa jatkoimme, mutta emme suunnitellusti. Tuuli oli noussut meitä aikaisemmin, joten reittiä piti muuttaa. Suuntasimme kohti lähintä retkisatamaa viettämään lepopäivää. Matkalla sinne hätkähdin hereille. Torkahdin siis kesken melonnan. Juho huomasi hätkähdykseni ja kysyi minulta, paljonko on kaksi plus kolme? Mietin vastausta hetken. Silloin itsekin tajusin, että nyt ei mennä ihan täysillä valoilla.

Olimme sopineet, että pidämme kerran viikossa yhden lepopäivän. Tässäkin suunnitelmassa aika hyvin pysyttiin. Toki pariin kertaan jouduimme odottamaan sään laantumista. Kokkolassa vietimme myös koko viikonlopun. Loppumatkasta innostus taas alkoi nousta, tavoite olisi pian saavutettu. Matkan varrelta päivitin lähes päivittäin blogiani ja facebook-sivuamme. Saimme runsaasti kannustusta ja huomiota. Oli häkellyttävää huomata, kuinka suuri joukko seurasi matkaamme. Saimme jakaa myös kokemuksiamme useassa eri tilaisuudessa, joissa tarinoimme matkastamme.

Kertaakaan emme matkan aikana riidelleet. Se olisi ollut kyllä mahdollista, kun molemmat olivat väsyneitä. Todennäköisesti viiden viikon tiiviin yhdessäolon aikana pientä kinaa olisi syntynyt, jos olisi ollut syntyäkseen. Tunteet olivat pinnassa kun perille pääsin, nyt on reissu tehty. Pitkä se oli ja kokemuksena unohtumaton. Rannikkomelonnasta sain matkakokemuksen ja Sinivalko-nauhan lisäksi luotettavan ystävän.

Juho ja minä Raippaluodon sillalla

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s