Retkipäivä 10

Aamulla heräilimme Granholmenin rannalta. Telttapaikka ei ollut kovin hyvä mutta nukuttua sai. Päivä sää olisi tuulen puolesta myönteinen. Lähdimme matkaan tavanomaista aikaisemmin, koska tarkoituksena olisi meloa pitempi matka kun kerrankin on hyvä sää. Ja melottiinkin kaikkinensa 54 km.

DSCN4631

Osa matkasta mentiinkin oikein reippaassa myötätuulessa. Pieni tankkaustauko pidettiin Sandön retkisatamassa. Se on kyllä kaunis paikka. Aallot olivat aika korkeita ja ne löivät upeasti saaren pitkään matalikkoon. Seudun vedet olivatkin osaltaan tuttuja viime kesän Saaristomeren reissulta. Höglandetia lähestyttäessä saimme odotetun korkean ristiaallokon. Puurtamisen jälkeen pääsimme Paraistenportille. Siellä söimme buffetista lounaan ja täydensimme vettä ja ruokaa. Matkaa jatkettiin kohti Seilin saarta. Päädyimme kuitenkin kaukaa havaittuun hiekkarantaan Högholman suunnalla. Se osoittautui hieman korkeammaksi hiekaksi, sen verran suuria kivet oli. Telttapaikkaa työstettiin pitkään. Eikä siitä hyvää tullut. Metkaa nukkua kun kokoajan valuu jalkojen suuntaan. Yöllinen vesisade ylettyi telttaan saakka. Onneksi kastui vain makuualustan alapuoli. Lähtiessä Juho rakensi rantaan monumentin laudoista jotka meri oli rantaan huuhtonut. Sitä saa käydä ihailemassa ja kuvaamassa. Kuvan voi toimittaa meille sähköpostilla. Palkinnot kuin Jounin kaupassa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s