Retkipäivä 6

 

DSCN4571Vuosaaresta lähdimme aamusta kerrankin myötätuulella. Ei passaa valittaa mutta hieman pienempikin puhuri olisi riittänyt. Nyt sitä oli 6 m/s ja puuskissa enemmän. Hevossalmensilllalla oli jonoa molempiin suuntiin. Helsingin edustalle oli muodostunut melkoisen sekava ristiaallokko ja tietysti paljon liikennettä. Suurin suma olikin sitten luvassa Löylyn edessä kun kolmessa luokassa kilpailevat purjehtijat tulivat vastaan. Voisi sanoa että oli valkopurjeita meri mustanaan. Pihlajasaaressa käytiin syömässä ja matka jatkui tai ei ihan heti. Tallinnan lautat menivät ja tulivat joten väistettävä riitti. Ajattelimme välttää Helsingin ruuhkat mutta niin vai kävi että niihin jouduttiin. Tuli ainakin opittua väyläylitykset. Muutama retkimeloja nähtiin matkalla. Sen verran oli jo aaltoakin että pääsi kokeilemaan miten täydellä kajakilla pääsee surffiin. Helposti näemmä. Poikkesimme Merimelojien retkisaarelle. Saimme kutsun majoittua sinne ja tulla saunomaan. Minulta jäi sauna väliin kun uni voitti. Juho kuitenkin jaksoi saunoa. Suuri kiitos Merimelojille, tulen toisella kertaa sitten saunomaan upealle saarellenne. Aamulla jatkamme kohti Porkkalaa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s