Kameran asennus kajakkiin

Tämä nyt tietysti on monen mielestä kaukana retkimelonnasta. Ehkäpä niin, mutta minusta on kuitenkin kiva saada toiminnallisia kuvia – ainakin itsestä jos ei muuta. Monesti olen ollut tilanteissa, joissa ei itse kuvaaminen ollut mitenkään mahdollista. Tai ainakaan kuvista tuskin olisi tullut mitenkään kunnollisia. Näin ollen päätin laittaa kajakkiini kiinnikkeet kameroita varten. Nyt ei jää kuvaaminen ainakaan niiden puutteesta kiinni.

Pitkään suunnittelin erilaisia kiinnitystapoja ja telineitä, kunnes lopulta löysin RAM Mounts telineet (http://www.rammount.com/ ). Jälleenmyyjiä on useita, mutta laajin tarjonta löytyi verkkokaupasta ( http://www.yepnet.fi/ ). Palvelu heillä oli ensiluokkaista – joten voin suositella asiointia heidän kanssaan.

Erilaisia kiinnikkeitä löytyy lukuisia – valinnan vaikeus tulee vastaan. Kameraan löysin pohjaan kierrettävän pallonivelen, GoPron omiin kiinnikkeisiin löytyi myös oma. Näiden lisäksi hankin kajakkiin kiinnitettävät pallonivelet. Jatkovarren avulla voi kameraa siirtää haluttuun kuvakulmaan portaattomasti.

WP_20160328_20_08_20_Pro

Tuotteet tuntuvat hyvälaatuisilta ja niiden avulla voi räätälöidä monenmoisia kokonaisuuksia. RAM Mounts antaa niille elinikäisen takuun – mitä se ikinä tarkoittaakaan.

Kiinnityskohtia suunnittelin pitkään, koska kajakkiin on tulossa jatkossa myös muita varusteita, joiden sijoittelu piti ottaa huomioon. Lisäksi olisi huomioitava pelastautuminen – kiinnikkeet ei saa olla haittana tai aiheuttaa vaaratilanteita esim yksinpelastautumisessa. Takakiinnikkeen päätin asentaa heti takimmaisen kantokahvan etupuolelle. Kun paikka oli merkitty porasin kajakin kanteen reiät. Pultit joutui mitoittamaan aika tarkasti, hattumutterit nielevät jenkaa vain määrätyn määrän. Pyyhin kiinnityskohdan asetonilla puhtaaksi sekä hion pinnan vesihiomapaperilla, tartunta olisi näin parempi. Kiinnikkeen ja kannen väliin laitoin Sikaflex 291I Marine liima- ja tiivistysmassaa – kannen alapuolelle prikat ja mutterit. Ylipursunneen liimamassan pyyhin heti tuoreeltaan pois. Alapuolisen kiinnityksen tarkastin valokuvaamalla – liima oli pursunut prikan ja kannen välistä, joten uskoisin reikien olevan tiiviit.

WP_20160328_20_08_57_Pro

Etukannen kiinnityskohta oli käsien ulottumattomissa – takanakin oltiin aivan äärirajoilla käsien ulottumisen kanssa. Täällä kiinnitys sijoittui kantokahvan taakse, mutta etumaisen kansinaru kiinnikkeen eteen. Pienen mietinnän jälkeen onkivavan, nivelvarren ja hylsyn yhdistelmästä sain ulottuvan työkalun. Kuulamutteri hylsyyn ja aluslevy teipillä kiinni hylsyyn, ohjaus sisäkautta reiän kohdalle. Liimat olin jo aiemmin laittanut valmiiksi kiinnityskohtaan. Kiinnike paikalleen, ruuvit kierteille ja kiristys – etukiinnike valmiina.

WP_20160329_19_35_38_Pro

Etukameran ollessa paikallaan on kantamisen aikana huomioitava ettei riko sitä. Lähellä kahvaa kiinnitys on, mutta kameran irroitus on helppo ja nopea toimenpide. Muuten tuosta pallokiinnikkeestä ei ole haittaa. Kun liimat on kuivuneet pääsee testaamaan käytännössä miten homma rokkaa.

 

Mainokset

One response to “Kameran asennus kajakkiin

  1. Päivitysilmoitus: A new toy.. – A Paddling Fool·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s