Näin keväällä pitää päästä tunnelmaan vaikka melomalla ympyrää. No ympyrän melomiseksi se oikeastaan menikin vaikka altaassa oli kokoa 15 x 40 metriä. Siellä oli kymmenkunta SUP-lautailijaa, pari kanoottia ja sukeltajia samaan aikaan – täyttyy sitä isompikin allas. Oheisesta linkistä löytyy Uusi Aalto 2016 esittelyvideo jossa on hienosti näkyvillä North West Import osasto ja meikäläinenkin vilahtaa parissa kohtaa altaalla.
Pääasia kuitenkin oli tuoda esiin melontaa ja ennenkaikkea Skim Kayaks kajakkeja. Itse olin altaassa ja Juho Paaso samaan aikaan haastateltavana. Saimme hyvin näkyvyyttä ja kuuluvuutta. Hallin rentotunnelma käsin kosketeltavaa ja kaikkien fiilis korkealla.
Jotenkin en ymmärrä miksi olen jättänyt juuri nämä messut väliin – niin paljon tuolla oli nähtävää !! Jatkossa tuo pitää laittaa ohjelmaan aina kevääksi. Suosittelen – siellä on paljon muutakin kuin pelkkiä veneitä. Oikeastaan kaikkea mikä mitenkään liittyy vedessä harrastamiseen – laiturista vaatteisiin ja veneistä kalastukseen.
Pari viikkoa vielä ja olisi tarkoitus lähteä melomaan kevään ensimmäiset vedot luonnonvesille. Pari tuttavaa sen jo teki viime viikonloppuna.