Haave

Ensin oli haave tehdä jotakin haastavaa. Ei etteikö niitä olisi jo matkan varrella ollutkin mutta kai se suomalaisen miehen luonteeseen jotenkin kuuluu tämä itsensä haastaminen. Omalta osaltani ei kuitenkaan ole sitä ongelmaa että pitäisi voivotella miksi en sitä silloin tehnyt. Niin paljon kokenut ja saanut elämän varrella.

Kenjutsu on toinen rakas harrastus

Päätös

Jano haastaa itseni syttyi kun seurasin ystäväni Jyrin valmistautumista ja suoritusta. Jyri juoksi Ugandan halki hieman yli 20 päivässä. Vuonna 2014 mietin, että pitäisikö meloa Suomen rannikko päästä päähän. Olikohan sitä kukaan tehnyt? Netin ihmeellisestä maailmasta löysin Suomen Retkimelojien sivut. Siellä kerrottiin sinivalkonauha melonnasta ja sen suoritussäännöistä. Tässä se on, tuon suoritan. Avasin suuni myös kun olin kouluttamassa uusia melojia. Sain kuulla että kaksi kotikaupungin melojaa oli parhaillaan rannikolla menossa. Kipinä roihahti liekkiin toden teolla. Itse lähtisin 2016 kesällä melomaan yksin jos kaveria ei löydy.

Vanajanselällä lokakuussa 2015

Suunnittelu ja valmistelu

Syksyllä järjestettiin Partioaitassa ensimmäinen Melontaretki-ilta, jossa Juho ja AP kertoivat matkasta kuvin ja tarinoin. Olin myyty tälle projektille lopullisesti. Aiheesta pidettiin sitten Partioaitassa muutamakin retki-ilta aihetta hieman eri kulmista lähestyen. Samalla tutustuin herroihin ja sain heiltä todella kallisarvoisia vinkkeja ja neuvoja. Ja lopulta Juho myös suostui lähtemään mukaan hengailemaan. Näin reissun jälkeen on hyvä todeta – onneksi lähti, koska monta asiaa olisin oppinut kantapään kautta.

Valmistautumiseen menikin sitten 1,5 vuotta. Tehtiin lyhyempiä retkiä, koulutin itseäni melonnassa, talvisin harjoittelin hallissa ja 2016 keväällä aloitin melonnan heti, kun oli sulaa vettä jään keskellä. Varusteiden hankinnassa ei tuntunut koskaan tulevan valmista. Nyt reissun jälkeen on vieläkin asioita joita olisi hankittava. Toki on samalla todettava että jatkossa mukaan tulevaa tavaraa on vähemmän.

Ylätuentaa maaliskuussa 2016

Retki

Liikkeelle päätimme lähteä Virojoelta. Reitinsuunta vaihteli suunnitteluvaiheessa mutta aika aikaisessa vaiheessa tuo suunta lyötiin lukkoon. Kesämyrskyn saapuminen oli silti yllätys. Alku reissusta painottui lähinnä urheilusuoritukseen kovan kelin takia. Jos tämä olisi tätä niin homma loppuu Hesaan, ajattelin silloin. Sää kuitenkin oli aina välillä hyvä ja silloin kipinä alkoi aina  hehkua uudestaan. Eniten päänsisään meni maissa odottaminen, että koska täähelkkarin myrsky laantuu. Muistin kyllä AP:n ja Lassilan Pekan neuvon – nauti matkasta ja katsella myös ympärillesi. Tuota neuvoa kaivelin esiin useinkin, enkä turhaan. Paljon oli upeaa nähtävää, ainoa huono asia oli se että, niistä piti vaan meloa ohi ja merkata paikka muistiin. Niihin voi sitten palata myöhemmin katselemaan ja tutustumaan paremmin.

Matkalla Tauvoon pienissä aalloissa

Matkan aikana tapasimme upeita ihmisiä. Ei voi todellakaan sanoa että suomalainen olisi sulkeutunut jörrikkä. Meidän kanssa tultiin juttelemaan ja kyselemään. Ihmiset olivat auliita auttamaan ja kiinnostuneita siitä mitä teimme. Blogia ja facebookia seurasi kommentoiden suuri joukko ihmisiä. Se antoi voimaa silloin, kun oli oikein väsynyt.

Antti Orava saattoi meidät Raaheen

Matkalla väsyi se on selvä, iltaisin ei tarvinnut unta odottaa. Teltassa on muutenkin hyvä unen laatu kun on hieman viileää. Luonnon äänet tosin oli välillä aika kovia mutta siihen tottui aika nopeasti. Lintukonsertti aamuisin herätti usein jo ennen kellon soittoa. Normaali herätys olikin klo 5 eli normaaliin arkiaamu aikaan. Kun melontapäivä kesti noin 10 tuntia, oli viisasta aloittaa aikaisin, niin jäi iltaankin hieman aikaa oleilla.

Aamuauringossa

Päiväreitit suunniteltiin etukäteen ja suunniteltiin yöpaikat. Eipä tarvinnut sitten väsyneenä etsiä yöpaikkaa. Tosin sitäkin jouduimme muutaman kerran tekemään. Se oli kilpailua auringonlaskun kanssa. Me kuitenkin löysimme telttapaikan ennen kuin mollukka ehti piiloon. Suunnittelemalla reitin rytmittäminen oli helpompaa. Tämä ei tietenkään sovi kaikille mutta siinä me Juhon kanssa olimme samanlaisia, että päiväreitti pitää olla molemmilla tiedossa. Ehkä juuri siksi pystyimme kuromaan aikataulua kiinni siten, että olimme suunnitellusta myöhässä vain kaksi päivää. Viimeinen myrskystoppi oli niin loppuvaiheessa, että ei enään saatu melottua hukattua aikaa kiinni.

Retken alkuvaiheessa jouduin ottamaan buranaa iltaisin että sai unesta kiinni. On rankkaa punnertaa täysillä 9 – 11 tuntia päivä päivän perään. Loppumatkasta oli otettava buranaa että pystyi melomaan. Muutama nivel alkoi oireilla sen verran ja vanhat urheiluvammat nostaa päätään. Suomalaisella sisulla kuitenkin eteenpäin mentiin.

Hieman oli rankkaa välillä kun keli oli huono.

Perille kun päästiin, oli pala kurkussa ja kyynel silmässä. Vihdoinkin sai antaa periksi. Silloin alkoi tajuta kuinka väsynyt oikeastaan olikaan. Nyt viikon jälkeen alkaa tajuta mitä oikeastaan tuli tehtyä. Suuresti kunnioitan niitä, jotka tämän ovat aikaisemmin meloneet ja tulevat sen tulevaisuudessa tekemään. Itse sain niin paljon apuja ja tukea, että varmasti autan ja neuvon niitä, jotka saman urakan haluavat tehdä. Se on suoritus, jota et unohda. Ei minulle ainakaan jäänyt paha karma tästä reissusta.

Selfie Torniossa kun homma oli ohi.

Ja näin julkisesti haluan suuresti kiittää Juhoa, joka jaksoi olla tukemassa ja  matkassa mukana, kuunnella ne kaikki kiukuttelut sekä samat tyhmät vitsit useampaan kertaan. Ei tapeltu, eikä kumpikaan yrittänyt hukuttaa toistaan Tornionjokeen. Uutta reissukin jo suunniteltiin, jos mieli ei talven aikana muutu =)

Juho ja minä Raippaluodon sillalla