Tämä kolkka Suomen merialueista oli minulla kaikkein vähiten melottu. Oikeastaan vain kerran – rannikkomelonnalla 2016 ja silloinkin mentiin aikamoisella vauhdilla läpi koko alueen. Ainoa yhteneväisyys oli Suur-Pisi, jossa yövyttiin molemmilla kerroilla. Pitkään tätä oli mietitty ja suunniteltu, eikä nytkään alkuperäinen kokonaisuus ollut pieni. Toki taas kerran sääolot saneli sen missä ja kuinka kaukana pystyy käymään. Tuppaa nää suunnitelmat aina muuttumaan. Retkillä on nyt kuitenkin tullut tärkeämmäksi se mitä kokee, ei se kuinka paljon meloo.

Kuten muillakin reissuilla, aina pitää olla jokin ns. aivopieru tai jokin muu asia, miten ihan itse saa vaikeuskerrointa. Ei se tämäkään reissu ilman sitä onnistunut. Päätettiin lähteä reissun heti minun työpäivän jälkeen. Ajoaikaa lähtösatamaan oli 2,5 tuntia ja siihen pakkaukset päälle molemmissa päissä eli vesille päästiin siinä illalla noin klo 22. No, matkaa melottavaksi ei ollut kuin se 11 km eli menisi aika nopeasti – ainakin noin suunnitelmissa. Lyhyet matkat yleensä on niitä pahimpia, ne kun tuntuu tekevän vähän liialla varmuudella, mikä lisää riskiä. Nyt hieman ennen viimeistä ylitystä Lampurin etelä-kärjestä Suur-Pisiin meni Juhon GPS akku tyhjäksi. Omani oli pakattuna kajakin luukkun, kun ei sitä nyt tällä matkalla tarvitse. Oli jo pimeä eikä vastarantaa tietenkään näkynyt, koska matkaa sinne oli noin 3 km. Meillä oli kuitenkin kartat ja kompassit. Otimme suunnat ja varmistimme toisiltamme, että oli samat lukemat sekä arvio matkasta. Sitten alettiin nykimään eteenpäin. Jos mennään ohi saaresta, vaarana on että, joudutaan naapurin puolelle. Siitä olisi tullut todennäköisti hieman kuuluisampi ja pidempi reissu!! Mitään ei nähty, kun oli niin pimeää. Kellon mukaan mitattiin koska meidän piti olla perillä. Hetken tultua siihen aikapisteeseen sytytettiin otsalamput ja kappas, oltiin jo melkein rannassa. Aika hyvin suunnistus meni, koska oltiin vain noin 30 metriä sivussa siitä poukamasta, mihin aioittiin mennä. Päätettiin leiriytyä samoille sijolle kuin silloin 2016 rannikkomelonnalla.

Aamu sai venyä pitkäksi – päivän melontamatkaksi oli tulossa 11 km purjemelontaa. Päätettiin kiertää saari ympäri ja tutustua siihen tarkemmin. Onhan sillä pitkä historia, eikä olla aiemmilla reissuilla ehditty kiertää. Tarkemmin voit lukea kohteesta tämän linkin kautta.

Iltapäivän puolella oli leiri purettu ja kajakit pakattu melontaa varten. Keulat lounaaseen ja määränpäänä Lanskerin saari noin 11 km päässä. Matkalla ei juuri luotoja kummempaa maata ollut luvassa. Sää oli kirkas, mutta tuuli tietysti kylmä, kun tuuli pohjoisen suunnasta. Ainakin Juho oli aika kohmeessa kun päästiin perille, joten pieni saarihyppely sai veren kiertämään – kovan teen lisäksi. Löydettiin hyvä suojainen leiripaikka. Illalla oli aikaa kiertää saari ja etsiä mitä kivaa siellä olisi luvassa. Lintuja ei kovasti ollut luvassa, mutta yksi telkää ehdittiin väistää, kun se lähti pöntöstä. Kalsarit vaihdettiin sitten vasta leirissä. Aamulla jätettiin leiri pystyyn ja lähdettiin hieman kevyemmillä kajakeilla kohti Ulko-Tammion saarta. Se olikin aivan upea ja mielenkiintoinen paikka. Saa kyllä varata päivän jos kaksikin – niin paljon on nähtävää – useammaksikin kerraksi. Päivä oli lämmin, enkä ollut varautunut lämpöisiin keleihin, olihan vasta helatorstai. Eihän se haittaa, jos kulkee vilvoittava hamonen päällä? Sen sai sopivasti kääräistyä pyyhkeestä, parempi kuin pelkät pikkukalsarit. Juhoa se kyllä huvitti, mutta minusta oikein hyvä ratkaisu. Helppo se Juhon oli irvailla sortsiensa kanssa. Saarikierros alkoi heti yllätyksellä. Aivan jalkojen juuresta nousi ylös sotilas – suomalainen. Metsikössä oli harjoitus menossa, hyvin olivat maastoutuneet. Siirryttiin sitten aika nopeasti sivummalle, seuraavalle polulle.

Saaren keskeltä löytyy näköalatorni, josta voi tarkkailla koko ympäröivää merialuetta. Pieni jumppa oli sinne päästä, mutta maisema oli sen arvoinen.

Saaressa on myös pieni luola, joka on toiminut varastona ja materiaalien siirtoväylänä. Otsalampun valossa sitä on helpompi tarkastella. Luolansuun lähistöllä olevan kaivon vesi ei ole juomakelpoista.

Päivä oli upea, mutta tietysti, kun myötätuulessa tultiin saarelle, niin päivän aikana tuuli oli kyllä tyyntynyt ihan kokonaan. Meri oli aivan peilityyni, purjehdus ei onnistunut. Pieni vire olisi silti ollut kiva, koska varustus oli tuohon lämpötilaan aika kuuma. Vuodenaikaan verrattuna vesi oli jäätävän kylmää.

Palattuamme leiriin Lanskerille saimme viestiä, että Pete aikoi yöpyä Klamilassa ja tulla aamulla mukaan retkelle. Meillä ei tulisi nytkään aamulla aikaista lähtöä, joten rauhaksiin saatiin valmistautua päivään. Aamulla alettiin kiikaroimaan, koska Pete ilmestyy horisonttiin.

Oltiin kamat jo pakattu ja valmiina vesille. Tiedettiin ajanpuitteissa, että Pete olisi jo lähistöllä, joten lähdettiin vastaan. Aika pian melontareitit kohtasivat ja otettiin suunnaksi uudelleen Ulko-Tammio. Nyt rantauduttiin tosi matalaan lahteen, jonka pohjukassa oli laituri. Ei tosin keksitty millä veneellä sinne pääsee, koska oli niin matalaa. Tehtiin saarikierros uudelleen ja esiteltiin parhaat palat Petelle.

Olimme aikoneet mennä Kilpisaareen yöksi ja poiketa matkalla Koivuluodolle. Kun pääsimme Koivuluodolle katsoimme tulevan sääennusteen. Tuulten puolesta keli kovenee ja koko yön luvattu sadetta. Alkoi puntarointi mitä tehdään. Koivuluodossa on mahdollista olla autiotuvassa, Kilpisaaressa ei. Aika nopealla mietiskelyllä asia oli selvä – ei lähdetä Kilpisaareen tällä kelillä. Seuraavalle päivälle oli kuitenkin luvattu aika kovaa keliä, joskin tuulensuunnaltaan meille sopiva palata. Tiedettiin myös että tuuli tulee kovemmaksi vielä jatkossa ja silloin on parempi olla lähempänä mannerta. Kokonaisuutena tämä oli hyvä ratkaisu jo illalla, koska Kilpisaaresta paluu olisi ollut aika kova pala purtavaksi tällä kelillä.

Koivuluoto on kaunis saari. Yllätyksenä tuli merisaukot, jotka touhusivat omiaan meistä riippumatta. Vaikeasti kuvattavia ne oli. Kaukana horisontissa näkyi myös Suursaari, joka aikoinaan on kuulunut Suomelle. Siellä löytyi Casino, joka veti sinne Suomen silloista kermaa ja muuta turismia. Nyttemmin rakennuksille on käynyt kuten muillekin luovutettujen alueiden rakennuksille – rappiolla ovat. Koivuluodon autiotuvassa oli illalla pieni musavisa/toivekonsertti, jossa todettiin allekirjoittaneen musamaun olevan ihan muuta kuin muiden. Yö tuli nukuttua hyvin sateenropinan ja tuulen ujelluksen tuudittamana. Mielipiteet oli positiivisia tupayöhön kun vertaa, että siinä myrskysateessa olisi Kilpisaaressa vietetty yö teltassa. Matkaan lähdettiin aikamoisessa kelissä – oli tuulta ja aaltoa.

Pieni tauko pidettiin Ulko-Tammiossa ja jatkettiin sitten Lanskeriin yöksi. Saaren suurimman kiven taakse oli hyvä tehdä leiri – ei puhaltanut tuuli. Illalla tehtiin saarikierros ja oli tarjolla upea auringonlasku upean luonnon lisäksi. Olemme keskittyneet enemmän kuvaamaan luontoa, kuin melomaan. Suomen ulkosaaristot tarjoavat todella ainutlaatuisia elämyksiä.

Lanskerista paluu Klamilaan oli suunniteltava reitin puolesta tarkasti. Tuulimittari näytti 11 m/s ja se on sivutuulena kyllä ihan riittävä. Aikamoista ristiaallokkoa se sai aikaiseksi saarten lomassa. Omalta osaltani en kovasti nauttinut tästä melontapäivästä ja mieleen nousikin ajatus lopettaa koko melontahommat. Aivan limiittien ylärajoilla mentiin kyllä, tässä kohtaa ei harmittanut halli- tai aallokkoharjoittelut Raahessa yhtään. Kiitos melontakaverien Juhon ja Peten tukemisen, homma jatkuu edelleen, vain kalusto on vaihtunut aivan toisenlaiseen. Nyt mennään vielä enemmän retkimelonnan suuntaan ja varustetta mahtuu mukaan entistä enemmän. Tämän voi myös lukea, että vettä mahtuu mukaan enemmän, joten vielä ulommas voidaan mennä.

Voin todellakin suositella melontaretkeä tänne itäiselle merialueelle. Meillekin jäi vielä paljon kiertämättä niitä alueita, joita oltiin alunperin suunniteltu.