Pitkäaikainen haave oli päästä melomaan Lofooteilla. En siellä ollut koskaa käynyt, mutta kuvia mitä sieltä on nähnyt, niin maisemat olisi upeita. Mahdollisuus toteuttaa retki kaveriporukalla tulikin sitten hieman yllättäen – eikä päätöstä tarvinnut kauan miettiä.

Olimme suunnitelleen yöpymisen Kemiin Hotelli Yöpuuhun. Se olikin ihan kiva paikka vanhan valtatien varressa. Hieman taisi yllättää yrittäjää meidän saapuminen, koska keittiö ei ollut valmistaunut tekemään niin montaa ruoka-annosta. Tilaukset tuli hieman miten sattui ja osa kylmänä. Ruokaa ja juomaa kuitenkin saatiin, joten aamupalan jälkee suunnattiin jälleen tienpäälle.

Matkan edetessä maisemat parani koko ajan. Kiirunassa käytiin pitsalla ja kaupassa. Abiskon kohdalla pitikin sitten jo lähteä ulos katselemaan huikeita maisemia.

Viimeinen yöpyminen ennen vesille menoa majoituttiin Norjan puolella Gullesfjord Camping missä meille oli varattuna muutama mökki. Siistejä mökkejä ja yllättävän täynnä oli koko alue. Täältä aamulla ajettin sitten suoraan melonnan lähtöpaikalle.

Pienen ajomatkan ja pitkän tunnelin jälkeen olimme lähtöpaikalla Austertraumen parkkipaikalla. Siellä odottivat oppaamme Petri Sutinen ja Petteri Tiainen. Edellisen viikon ryhmä tulikin meitä matkalla vastaan edellisenä päivänä.

Tottuneesti pakattiin kajakit ja oltiin aika nopeasti valmiina reissuun – kuten tällä porukalla nyt yleensäkin on tapana. Oppaiden antaman ohjeistuksen jälkeen polkaistiin kajakit vesille ja matka alkoi. Ai että mitä maisemia onkaan tiedossa.

Mielenkiintoiseksi melonnan ja varsinkin leiriytymisen tekee nousu- ja laskuvesi. Matalilla rannoilla voi vesi paeta laskuveden aikaan todella kauas. Samalla voi tietysti todeta nousuvedestä, tarkkaan pitää katsoa mihin telttansa pystyttää, ettei tule yllätystä.

Omat kalavehkeet tulikin jätettyä kotiin, mutta onneksi oppaamme Petteri korjasi tilanteen. Tuoretta kalaa pannulla paistaen – että oli hyvää. Täydensi loistavasti retkieväät. Vesitäydennystä saatiin viereisestä vuoripurosta, jonka jälkeen sitten voitiinkin lähteä melomaan kohti ensimmäistä leiriä. Matkalle osui yksi selän ylitys, joka tarjosi hieman kovempaa keliä, mutta kokenut melojajoukkomme selätti nämä aallot leikiten.

Valaitakin bongailtiin – tosin ei nähty ensimmäistäkään. Muutama kotka näyttäytyi, mutta yllättävän vähän oli lintuja tai muitakaan eläimiä näkyvissä. Kelit oli loistavat, ainoastaan viimeisenä yönä ja päivänä satoi. Pariin otteeseen päästiin hienoille hiekkarannoille ja tietysti uimassakin osa kävi – vesi oli kyllä jäätävää.

Mitä meloja ei löydä, sitä ei olekaan. Täältä Lofooteita löysimme saaressa olevan panimon Risvær Brygger AS. Tietysti siellä piti poiketa testaamassa talon antimet ja pakolliset jäätelöt. Kiva pieni saari täynnä kalastusmökkejä, jotka taitaa olla kylläkin kesämökki käytössä. Jos tuollapäin liikkuu niin kannattaa poiketa.

Melontamatkat ja leiripaikat oli määrittynyt vedenkorkeuden mukaan. Matkan arviointi etäisyyksineen oli kyllä varmasti se hankalin osa. Kotivesillä sen osaa, niin täällä korkeat vuoret teki tepposensa eikä meinannut mitenkään ymmärtää, että se ranta ei vaan lähene vaikka kuinka meloo. Ajankulua leireillä riitti. Yllättävin veto oli kun Petri kaivoi esiin leijan. Tuulta riitti ja leijan ohjailukin alkoi tulla tutuksi pienellä harjoittelulla. Alku oli hankalaan, mutta Petrin ohjeet auttoi tässäkin lajissa.

Yksi leiripaikka oli Trollfjorde (Peikkovuono). Vuonossa oli kaksi vesivoimalaa, joihin vesi ohjattiin korkealta vuorella olevista järvistä putkea pitkin alas. Löytyi myös pienempi vesiputous, jonka alla pystyi kajakin kanssa käymään suihkussa. Näyttävä vuono jossa risteilijät ja pikaveneet käyvät kääntymässä turistien kanssa.

Päivän ohjelmassa oli käydä Peikkovuorella ja siihen reissuun kaikki ei lähteneet. Aika paha olisi ollut korkeanpaikankammoiselle tämä polkuretki. Polku seurasi voimalan putkilinjaa ja paikoitellen polku oli kyllä isojen saniaisten peitossa. Tosi liukasta oli, kun vesi käytti samaa polku-uraa. Ylempänä tuli vastaan lumikansia. Niiden ylityksessä piti olla varovainen, koska alla saattoi olla metrikaupalla tyhjää, vettä ja kivikkoa.

Veden kirkkaus yllätti, varsinkin kun on tottunut, että Suomen rannikon vedet on usein aika sameita. Suolaisuus on täällä tietenkin paljon korkeampi, mikä osakseen varmasti vaikuttaa asiaan. On syvyyttä ja iso Atlannin valtameri taustalla.

Leiripaikkojen rantautumiset oli useimmiten aika haastavia raskaiden kajakkien kanssa. Levät teki kivistä liukkaita ja kajakit piti kantaa tai nostaa nousuveden ulottumattomiin. Ohje olikin että kajakissa pitää aina olla kuusi kantajaa siltä varalta, että kaatuessaan ei saa raskasta kajakkia päällensä. Lähdöt ja tulot pyrittiin ajoittamaan nousuveden huippuun, mutta ei se tietysti aina onnistunut. Veden sykli oli noin 6 tuntia. Tämä vaikuttaa myös reittivalintoihin aika suuresti. Kellonaika ratkaisee mistä pystyy melomaan. Vuonoissa voi olla aika voimakastakin vasta- tai myötävirtaa. Tämä on yksi tärkeimpiä turvallisuus kysymyksiä. Jos esim laiva menee vastavirtaan voi aallot ja pyörteet nousta vaarallisen isoiksi. Turvallisempi seurata silloin rannalta armadan ohi ajoa.

Paljon oli valkoisia hiekkarantoja tai oikeasti se oli murskaantunutta simpukkaa. Sitä tarttui ihan joka paikkaan ja tätä valkoista hiekkaa löytyi varusteista koko loppukauden. Rannat oli kyllä hienoja aurinkoisella ilmalla, mutta ei uimaan tehnyt mieli, jos aurinko ei paistanut.

Viimeinen melonta päivä oli sateinen ja se vaan yltyi mitä lähemmäs auton pakkaamista päästiin. Kajakkien sidontaliinat piti ottaa mukaan. Ihmettelin että mitä ihmettä me niillä tehdään, mutta otin ne mukaan, kun kerran Petri niin määräsi. Tulihan sekin asia sitten selväksi, kun päästiin loppurantaan. Kajakit vedettiin hihnoilla 50 m yläkeen autoille pakattavaksi. Useampi reissu tuli tehtyä, kun ensin pakattiin kamat pois kajakeista ja remuttiin säkkien kanssa se mäki ylös. Kun 12 ihmistä tekee sen saman reitin sateella edes takaisin voin sanoa että mutapainiksi meni. Omalta osalta ainakin voin sanoa, että kunto loppui kesken tässä touhussa. Kiviäkin oli ja kävi kuitukajakkeja sääliksi, kun ne raa’asti vaan kiskottiin niistä yli. Tulipahan talveksi paikkaushommia.

Kotimatkan alkoi ja vaikka olikin aamun reuhtomisesti väsynyt oli kaikilla huippufiilis. Onnistunut reissu kaikinkaikin puolin ja mikä porukka – aivan huippua !!

Päätettiin yöpyä hotellissa ja Jällivaarasta löytyi sopiva siihen tarkoitukseen – Grand Hotel Lapland . Aamusta aikaisin taas tienpäälle ja paahdettiinkin sitten parin pysähdyksen taktiikalla kotiin asti.

Toinen reissu jo siintää mielessä – mutta ei nyt ainakaan ihan heti seuraavana vuonna. Mutta muistoiksi jäi paljon valokuvia ja videoita. Niiden pariin on aina kiva palata. Väkisinkin tulee hymy kasvoille, kun kuvia selaa.

Hyvä lukijani, toivottavasti Sinäkin sait edes pienen kosketuksen tästä upeasta reissusta.