Meloja Haltilla

Niin totta se on, meloja oli Haltilla. En kuitenkaan kajakilla vaan vaeltamalla Kalottireittiä pitkin Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin. Idean isä oli veljeni Jukka, joka halusi valloittaa Haltin. Reissua suunniteltiin tehtäväksi jo aiemmin mutta nyt se saatiin lopulta toteutettua. Se olikin varsinainen haaste meille molemmille, polven nivelrikot oli kumpainenkin saatu hankittua vuosien varrella. Valmisteluja ja suunnitelmia tehtiin pitkän aikaa ja lopussa tietysti aktiivisemmin. Reitin haasteisiin etsimme tietoa blogeista, facebookista ja youtubesta, kaikissa oli materiaalia tarjolla runsaasti. Reitti oli selvä, mutta se miten rytmitettäisiin päivämatkoihin olikin vaihtoehtoja täynnä. Meillä oli tavoitteena vain saavuttaa Halti, aikaa olisi käytettävissä kyllä runsaasti. Perusmatkaan ajattelimme käytettävän 6 – 8 päivää, joka sisältäisi jo yhden päivän kalastelua. Kalastelimme kyllä, mutta emme suinkaan koko päivää, vaan iltaisin kun jaksoi painuimme vesien ääreen. Joka päivä taivalsimme polkua, niitä nimittäin riitti enemmän kuin jaksoi tarpoa.

Tästä lähdetään ja toivottavasti myös palataan.

Rinkan paino oli asia jota pyrin pitämään mahdollisimman alhaisena, mutta nousihan sen paino kuitenkin yllättävän suureksi loppujen lopuksi. Muonaa olin varannut enemmän kuin mitä sitten jaksoin syödä. Vaihtovaatteita oli oikeastaan aikalailla sopivasti, mutta toisaalta ilmat pysyi tasaisen vakioina eikä mitään yllätyksiä päässyt tulemaan. Kahtena päivänä ei satanut !!! Autiotuvissa oli mahdollista tehdä kaasulla ruokaa, joten kaasupatruunoita keittimelle olisi neljän sijaan riittänyt yksi. Tosin velipoika kantoi niistä sen kaksi kappaletta. Oma rinkka painoi lähtiessä noin 24 kg. Uistimiakin oli mukana pieni rasia mutta niistäkin olisi suuren osan voinut jättää pois. Kaiken kaikkiaan varmasti se 20 kg tavoitepaino rinkalle olisi onnistunut näillä pienillä säädöillä.

Matkaan lähdimme aikaisin aamulla, autossa saisi istua pitkään kun etelästä pohjoiseen ajaa. 14 tuntia muutamalla pysähdyksellä ja olimme Kilpisjärvellä. Oulussa tapasimme toisen veljeni ja vaimonsa, jotka oli palaamassa Rukalta.  Puoleen Suomeen piti ajaa että saatiin veljestapaaminen. Hieman levottoman yön jälkeen olisi sitten vaelluksen aika. Kalaluvat kun oli hankittu niin rinkka selkään ja menoksi. Että muuten se rinkka sitten olikin raskas, vielä olisi ollut mahdollista perääntyä. Harjoittelu oli jäänyt mitättömäksi kun oli mukamas niin kiire. Nyt olin kyllä sitä mieltä että tyhmästi tehty. Yhteiskuva kyltillä ja sitten polulle. Yhdellä askeleella alkaa pitkäkin matka sanoo sananlasku. Ensimmäiselle päivälle oli sovittu Saarijärven autiotupa. Matka ei tulisi olemaan pitkä mutta nousua olisi paljon. Ja kyllä sitä sitten olikin. Heti alkuun, kun nousimme Tsahkaljärvelle menimme innoissamme jo polun risteyksestä ohi. Hetken perästä tajusimme että eihän noita reittimerkintöjä näy missään. Palattiin takaisin vai huomataksemme että olimme olleet parinkymmenen metrin päässä polusta. Nyt seurasimme kyllä sitten tiiviisti että reitillä pysytään. Ensimmäinen tauko olikin sitten jo vajaan 3 kilometrin päässä. Rinkan kun laski pois selästään tunne oli outo – jalat taisi leijua ilmassa kun paino poistui hartioilta. Pieni tankkaus ja vettä sai onneksi puroista ja miten raikasta se onkaan !!

Puroista sai raikasta vettä aina tarvittaessa.

Reitti oli koko ajan nousujohteista kivikkoista polkua. Norjan rajalle mentäessä oli alamäkeä ja aika kosteaa mutta onneksi osan matkaa oli rakennettu pitkospuut. Muuten olisi kyllä kahlattu mudassa. Rajamuodollisuudet oli helpot, askel ja niin oli Uusitalon poika ulkomailla.

Näin sitä mennään rajan yli että heilahtaa.

Ja kun alhaalta lähdetään niin mitäs tulee vastaan, no ylämäki tietysti. Kun jälleen pääsimme kotimaan puolelle alkoikin kivikkoinen osuus. Rinkkakin alkoi painamaan ja epäilin velipojan laittaneen sinne kiviä tauolla. Saarijärven tupa tuli näköpiiriin mutta pitkään kesti ennen kuin oltiin perillä. Näissä maisemissa tuo etäisyyden hahmottaminen on vaikeaa. Tuvassa oli tilaa joten majoituimme sinne. Varusteetkin saisi siellä kuivattua samalla. Illalla menimme kalaan ja pari rautua saatiin saaliiksi.

Rautu

Palattuamme tuvalle siellä olikin tiivis tunnelma, meitä olisi 7 nukkujaa. Väsymys oli kuitenkin sitä luokkaa että hyvin nukutti. Viereinen kaverikin taisi suhteellisen hyvin saada nukutuksi vaikka pari kertaa vetäisin väärää makuupussia päälleni.

Saarijärven autiotupa

Toisen päivän määränpää oli Meekojärvi. Välillä olevalla Kuonjarjoella pitäisimme kunnon tauon ja puntaroimme jatketaanko matkaa vai ei. Saarijärveltä lähtiessä maasto oli hankalaa kivikkoa joka kyllä sitten pikkuhiljaa muuttui helpommaksi kulkea alkuosan ylämäen jälkeen. Täällä se nuo ylämäetkin aina kilometrien mittaisia. Kuonjarjoella lounastimme ja otimme palauttavat päiväunet. Sitten rinkat selkään ja matka jatkui kohti Meekojärveä. Nyt reitti oli helppoa kulkea ja maisemat oli aavat. No sen mitä pilvisyydeltä nyt näki. Meekojärven tupa oli hieman sivussa reitiltä mutta sinne menimme. Päätimme yöpyä teltassa vaikka sade painoikin päälle. Kamat saisi kuitenkin kuivattua tuvan lämmössä.

Siellä se Meekojärven autiotupa odottaa (kuvassa keskellä).

Aamulla oli paljon kavereita kun purimme leiriä. Ihan yksi tai kaksi hyttystä oli tullut paikalle tervehtimään. Matka alkoi heti pienellä ylämäki osuudella, ettei totuus unohtuisi. Bierfejohkan kosken yli johtava silta oli hieno paikka. Vesi oli kirkasta mutta kovin kiireinen juuri sillä kohtaa. Kosken kohina kuului kauas. Varaustuvan jälkeen eteen tulikin sitten oikein kunnon kivikko. Ei ollut vielä eteen sellaista saatukaan. Harha-askel ei olisi nyt sallittua koska sitten sattuisi ja pahasti.

Jatkettiin järvenrantaa menevää polkua eteenpäin. Hyttysiäkin oli.

Tämä väli Meekojärveltä Pitsusjärvelle on todella upea. Vuomakasjoki pitkine sekä leveine uomineen ja koskineen. Pihtsusköngäs on jylhyydessään niin upea näky, että en uskonut Suomesta sellaista löytyvän. Aivan uskomaton putous ja kuohuva uoma osuus syvässä kanjonissa.

Pihtsusköngäs joka on toista kilometriä pitkä koski osuus.

Pitsusjärven autiotuvalla pääsimme hyvissä ajoin joten illalla kävimme kalassa. Tuvalla oli kalastajaporukka paistamassa rautujaan. Isojakin olivat saaneet, kuten kalamiehet aina, ainakin jutuissaan. Takaisin kalasta tullessa totesimme, että meidän siimat ei paljon kiristyneet. Yövyimme tuvassa vaikka porukkaa siellä aika tiiviisti olikin. Aamusella lähtisimme kohti Haltia pelkillä repuilla ilman rinkkaa. Seuraava yö oltaisiin kuitenkin samassa osoitteessa.

Ilman rinkkaa matkaaminen tuntui niin kevyeltä. Matkaa Haltille olisi 12 kilometriä. Polku kulki seuraten Govdajohkaa kohti Haltijärveä. Alkumatka kuin kivikkoita laidunta mutta muuttui sitten pikkuhiljaa pelkäksi kivikoksi.

Tästä se polku sitten menee kun seuraa vaan keltaisia tolppia …

Täällä on vielä talvi !!!

Viimeiset 2,5 km Haltille on pelkkää suurta kivikkoa ja välillä lunta. Aika jyrkkiäkin nousuja tuli vastaan, mutta kun varovasti etenee niin vaaramomentti pienenee. Itse Haltin huippu tuli vastaan hieman yllätäen. Kivikasa, jonka vieressä on postilaatikko, jossa on kirja minne voit laittaa nimesi. Pilvet avasivat taivaanrantaa sen verran että saatiin kunnon kuvia. Matkalla satoi sen verran että ilman sadevaatteita oltaisiin oltu kyllä aivan läpimärkiä. Huipulla oli muutakin porukkaa. Tuuli oli aika kova joten kovin kauaa ei mekään tultaisi tuolla olemaan. Tärkeät puhelut voitiin kuitenkin soittaa. Kuuluvuus taas hukkuu kun mennään 50 metriä alemmas.

Haltilla ollaan !!!

Näkymä Haltilta Pitsusjärven suuntaan.

Tavoitteeseemme siis pääsimme, valloitimme Haltin. Enään olisi samanmoinen matka takaisin. Molempien polvet olivat tässä vaiheessa kuin tulessa. Pienikin virheaskel kuului ähkäisynä ja taisi muutama kirosanakin siinä päästä. Junnaavalla askelluksella kuitenkin etenimme takaisin tuvalle. Paluumatka tuvalle tuntui tällä kertaa paljon pidemmältä kuin meno huipulle.

Paluu on yhtä tarkaa kulkemista kuin nousukin.

Illalla päätin laittaa teltan pystyyn ja yöpyä siellä. Porukkaa oli liikkeellä paljon mutta veljeni päätti yöpyä tuvassa. Se olikin sitten ollut ikimuistoinen yö. Kaikki kun eivät todellakaan kunnioita muita. Punaviiniä voidaan kova äänisesti nauttia tuvassa välittämättä että muut nukkuvat väsyneinä. Tämä porukka olikin liikkeellä kopterilla. Kun nämä häiriköt poistuivat nukkumaan tuli seuraava porukka. He alkoivat trangialla paistaa lättyjä tuvassa sisällä !!! Tätä sekamelskaa oli kestänyt puoli kahteen asti yöllä. Ei siis ollut ihme, että en saanut kovin ystävällistä vastaanottoa tuvassa kahdeksalta aamulla. Teltassa olin nukkunut hyvin sen 10 tuntia. Aamusella sitten poistuimme paikalta vähin äänin ja hyvissä ajoin. Kommentteja tupalaisilta tuli mm. olipahan kokemus taas tämäkin.

Vuomakasjoen silta, mitenkähän tuo vuolaan kosken yli on rakennettu?

On se kiva kun saa luonnosta juomaveden ja virkistäytymisen samalla kertaa.

Meekojärvellä telttailimmekin sitten molemmat, sattuneesta syystä. Illalla oltiin taas kalassa mutta nyt ei kyllä ollut tärpin tärppiä. Nyt saatiin molemmat hyvin nukuttu yö alle päivän vaellusta varten. Se alkoikin kolmen kilometrin nousulla heti tuvan nurkalta. Että sitä ylämäkeä vaan riitti ja riiti. Ei meinannut kävelemällä loppua millään.

Mataka Meekolta Kuonjarjoelle on aika tasaista maastoa suurimmaksi osaksi.

Vaelluksen aikana tutustuu ihmisiin. Osa kulkee samaa matkaa, osa tulee vastaan. Aina on aikaa jutustella muutama sana. Iltaisin tuvilla juttua vaihdettiin sitten enemmänkin. Nyt meitä eteni 9 henkeä neljässä eri porukassa. Ja kun nimiä ei tiedetty kaikki sai oman lempi nimensä, Lapuan Pojat, Varaustupalaiset ja Emppu, lisäksi oli vielä Kilimanjaron kaveri isänsä kanssa. Me olimme kuulemma ikäveljekset. Lapuan pojat lähtivät paluureissulle silloin kun me veljen kanssa lähdimme Haltin valloitukseen. Varaustupalaiset taas olivat Haltilla samaan aikaan kuin me. Emppu palasi Pitsusjärveltä takaisin jalkavaivojen vuoksi. Kuonjarjoelta oli sittemmin evakuoitu kopterilla. Kilimanjaron kaveri isänsä kanssa jatkoi Meekolta eteenpäin kun jäimme sinne. Varaustupalaisen kanssa me erosimme Kuonjarjoella. Näitä ihmisiä on kiva muistella ja mitä tarinoita. Henkinen pääoma kasvoi rutosti. Upeita ihmisiä kertakaikkiaan, jokainen.

Niinhän se usein menee että kaikkeen tottuu kun reissu loppuu. Niin se kävi nytkin. Ainoa mikä ei tottunut oli meidän polvet. Niiden osalta suorituskyky oli aikalailla lopussa kun pääsimme takaisin Kilpisjärvelle. Ja mitä sitten? No avattiin tietysti oluet, että maistui hyvälle. Saarijärveltä olimme saaneet varattua majoituksen joten saunaan pääsimme pesemään reissun hiet pois ja syömään muutakin kuin retkiruokaa. Aamulla olisi edessä taas pitkä ajomatka kotiin.

Kyllä se olut on reissun jälkeen oikea palautusjuoma.

Varusteet toimi hyvin. Kuoritakki oli oiva hankinta ja voi todellakin tätä Salewanin takkia suositella. Teltta ja muuta varusteet tulikin testattua jo kesällä 2016 rannikkomelonnassa. Haltin rinkka onkin sitten jo ainakin 15 vuotta vanha mutta hyvää tekoa tuntuu sekin olevan. Näin pitkää settiä sekään ei ole ollut ennen käytössä. Vaellussauvat olivat varusteena välttämättömät, ehkä ilman niitä olisi selvinnyt jos polvien parasta ennen päivämäärä olisi vielä ollut voimassa. Nyt ne olivat kyllä reissun tukipilarit.

Tämä vaellus oli tärkeä, varsinkin veljelleni, joka oli haaveillut siitä jo pitkään. Hienoa oli, että saimme sen kokea yhdessä. Uusi reissu olisi jo suunnitteilla mutta sen toteuttaminen vaatiin velipojalta hieman panostusta ensin. Se reissu sopineekin paremmin tämän blogin aihepiiriin. Haltin vaelluksen videokooste löytyy tästä.

 

” Mithä te sinne Haltille menethe – ei siellä oleh ku khiviä !!

-Tuntematon Lapinmies –

 

 

2 responses to “Meloja Haltilla

  1. Hieno kertomus vaelluksestamme palautti monta muistoa mieleen pienen hymyn kera😁

    Tykkää

  2. Löytyyköhän Suomesta yksitoikkoisempaa maisemaa kuin tältä reitiltä ? Onko ehdotuksia ?

    Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.